Madrid: Reina Sofia -museo ja kasvitieteellinen
Picasson Guernica lienee yksi tunnetuimmista ja tärkemmistä taideteoksista. Sen sodanvastainen sanoma ei valitettavasti ole yhtään vähemmän ajankohtainen kuin 1930-luvulla. Samaan tapaan ajankohtaisia ovat myös Heartfieldin photomontaasit, joita Reina Sofia museossa on parikymmentä.
Museo on erittäin laaja. Pysyvän kokoelman lisäksi tarjolla on parin kerroksen verran vaihtuvia näyttelyitä. Kaikkien katsominen vie voimat ja turruttaa aivot. Vaan kun lippu maksaa 30€, on edes yritettävä.
Oman lisänsä museon raskauteen tuotti eksyminen. Kiersin monet salit kolmesti. Tunsin itseni sekö tyhmäksi että taiteenrskastajaksi.
Guernicaa oli mahdoton tarkastella rauhassa edestä. Ryysis oli jo nyt helmikuussa melkoinen. Jäin miettimään onko kuuluisien teosten näkeminen ison ihmisryhmän takaa melussa ja tungoksessa teoksen arvon mukaista. Tai pääsylipun.
--
Madridin kuninkaallisessa kasvitieteellisessä puutarhassa on kerrassaan verraton bonsai-kokoelma. Lajien kirjo kattaa tavanomaisten vaahteroiden ja mäntyjen lisäksi muiden muassa kirsikkapuut. Suurin osa puista on yli 79-vuotiaita, mutta kirsikka on vain 32-vuotias.
Puutarhan sisäänkäynti on aivan Prado-museon vieressä. Jos Pradon jälkeen väsyttää ja väkijoukot ahdistavat, kasvitieteellisen rauha palauttaa voimat ja uteliaisuuden. Pääsylippu maksaa vain 4€. Kesällä puutarhassa on kahviokin, nyt siellä sai vain vettä.
Puutarhassa on kymmenisen parisataavuotiasta puuta, joille on kullekin laadittu pieni tiedot kertova kyltti. Ne kannattaa kiertää katsomassa. Muutoin näin talvella oli aika värintöntö ja puut lehdettömiä.
Ilahduttavaa on nähdä paljon nuoria pariskuntia kasvitieteellisissä niin täällä kuin Napolissa ja Valenciassa. Joskus 25 vuotta sitten puutarhoissa näki vain yksinäisiä miehiä.


Kommentit