Mittaammeko liikenneturvallisuutta oikein?
Liikenneturvallisuutta on tapana mitata liikenteessä kuolleiden määrällä. Liikenne- ja viestintäministeriön sivuilta voi lukea seuraavan tavoitteen.
Vaan onko tämä mittari oikea? Ettei vaan liikenteessä kuolisi koko ajan enemmän ihmisiä. Kun liikenne lisääntyy ja motorisoituu, ihmiset liikkuvat yhä vähemmän omin voimin (kävellen, pyöräillen, hiihtäen, juosten). Mitä vähemmän ihmiset liikkuvat, sitä enemmän he sairastuvat diabetekseen, sydäntauteihin ja muihin vähitellen, mutta lähes varmasti tappaviin sairauksiin. Duodecimin mukaan maailmanlaajuisesti
Liikenteessä kuolee siis paljon useampi kuin Liikenne- ja viestintäministeriön tilaston mukaiset 260 ihmistä vuodessa. Liikenneturvallisuuteen sijoitettavat rahat kannattaisikin käyttää pyöräilyn ja kävelyn edistämiseen, ei motorisoidun liikenteen turvallisuuden parantamiseen, jos rahoille halutaan mahdollisimman suuri hyöty.
Jos saavutamme tavoitteen, vuonna 2020 liikenteessä kuolee noin 130 ihmistä. 130 nykymenolla kuolevaa jää henkiin. Hienoa!
Liikenneturvallisuustyön visio on, että kenenkään ei tarvitse kuolla tai loukkaantua vakavasti liikenteessä. Tavoitteena on jatkuva liikenneturvallisuuden parantuminen siten, että liikennekuolemien määrä puolitetaan ja loukkaantumisten määrää vähennetään neljänneksellä vuoteen 2020 mennessä. Vertailukohtana käytetään vuoden 2010 tasoa.
Vaan onko tämä mittari oikea? Ettei vaan liikenteessä kuolisi koko ajan enemmän ihmisiä. Kun liikenne lisääntyy ja motorisoituu, ihmiset liikkuvat yhä vähemmän omin voimin (kävellen, pyöräillen, hiihtäen, juosten). Mitä vähemmän ihmiset liikkuvat, sitä enemmän he sairastuvat diabetekseen, sydäntauteihin ja muihin vähitellen, mutta lähes varmasti tappaviin sairauksiin. Duodecimin mukaan maailmanlaajuisesti
Asiantuntijat laskivat, että liikkumattomuus aiheuttaa kuusi prosenttia sepelvaltimotaudin, seitsemän prosenttia tyypin 2 diabeteksen, kymmenen prosenttia rintasyövän ja paksusuolen syövän kuolleisuudesta. Vuonna 2008 liikkumattomuus oli syypäänä lähes kymmenesosaan kaikista kuolemantapauksista eli yhteensä 5,3 miljoonaan kuolemantapaukseen.Suomessakin siis monet kuolevat liikkumattomuuteen, jonka syynä on motorisoitu liikenne.

Kommentit