Eka wattbike-kisa
Lauantaina 13. joulukuuta järjestettiin Pyöräilyliike Lundbergin tiloissa Wattbiken 4km-matkan SM-kisat. Ilmoittauduin mukaan harrastesarjaan. En uskaltanut ilmottautua avoimeen M40-sarjaan jostakin syystä. Poljin sitten kuitenkin M40-sarjan kanssa samassa lähdössä.
Kisa on yksinkertainen. 4 kilometrin aika-ajo wattbikellä. Tarkoitus on polkea paikallaan mahdollisimman suurella ja tasaisella teholla kunnes wattbiken algoritmi toteaa 4km poljetuksi. Kuulostaa helpolta, mutta ei oikeastaan ole kovin helppoa. Ei alkuunkaan.
Ensimmäinen vaikeus on taktiikan valinta. Polkeako satulasta vai putkelta? 4 kilometriä on kuulemma ja todistetusti mahdollista runtata putkelta voimalla. Päätin polkea satulasta.
Toinen vaikeus on tavoitetehon arviointi. Koko kisa poljetaan anaerobisella alueella, joten sykettä ei kannattane seurata. Kysyin neuvoa Janne Nurmiselta, joka ystävällisesti valmensi ja kannusti minua kisaa ennen ja sen aikana. Jannen mukaan on parempi seurata tehoa. Vaan mitä tehoa minun pitäisi tavoitella? Janne analysoi nopeasti kuntotestini tuloksia, omia kokemuksiaan ja minun kertomaani kuntotestin kulusta. Janne arvion mukaan minun viiden minuutin maksimiteho olisi noin 1,39 kertaa FTP-teho. Minulla siis noin 364W. Päätin siis tähdätä siihen.
Pääsin lämmittelemään 20 minuuttia ennen sarjani lähtöaikaa. Lämmittelyksi poljin eri aikoja eri tehoilla, minuutin pari tavoiteteholla, 30 sekuntia täysilä jne. Monet kokeneemmat lämmittelivät paljon pidempään.
Lähdön aika koitti. Ensin testinö poljetaan aina 200m aika-ajo, jotta nähdään toimivatko laitteet. Hyvin toimivat, valkokankaalla näkyi kunkin hetkellinen teho ja poljettu matka. Aika siis lähteä matkaan eli polkemaan paikallaan.
5-4-3-2-1-go. Hurja lähtö, tehot heti yli 700 watin, sieltä nopeasti 400W paikkeille ja hieman alle. Eka minuutti menee suht mukavasti, teho pysyy tavoitteen yläpuolelle eikä heittelehti. Toinen minuutti (eli toiset 800 metriä) ovat jo vaikeammat. Syke koko ajan yli 180. Hengitys muuttuu haukkomiseksi, pitää keskittyä puhaltamaan ilmaan ulos. 3 minuuttia, jalat aivan tulessa, koko vartalo huutaa "lopeta, heti". 4 minuuttia, tilanne sama, kysymys on enää miten hyvin pää kestää, miten paljon kipua kestän. En riittävästi, tehot putoavat. 5 minuuttia täyteen, vielä muutama sata metriä, loppukiri. Viimeisten 15 sekunnin keskiteho yli 420W, keskisyke 190.
Hommasta ei olisi tullut mitään, jos Janne ei olisi neuvonut ennen kisaa ja kannustanut kisan aikana. Plus säätänyt wattibiken vastusta, kun vaihdoin hetkeksi polkemaan putkelta. Kiitos suuri hänelle.
Loppuaika 5min13s. Keskiwatit 362 eli juuri Jannen laskelmien mukaisesti! Keskisyke 181 (eka minuutti 157 eli 4 viimeisen minuutin keskisyke 187!).
Vaikka jälkeenpäin tuntuikin, että hieman enemmän olisin voinut saada itsestäni irti, olin ja olen yhä tyytyäväinen ensimmäiseen Wattbike-kisaani. Hieno kokemus.
Ensi kerralla tiedän polkea lujempaa, pyrin kestämään kipua enemmän ja pidempään. Plus olen harjoitellut suunnitelmallisemmin. Tavoitteena on saada viiden minuutin keskiteho nousemaan 450 watin tietämille.
![]() |
| Tulokseni |

Kommentit