Miten helpottaa työpaikan saamista

Vihreä Lanka haastatteli minua TE-toimiston toiminnasta. Kerroin miten TE-toimisto pakottaa työttömät tekemään turhia hakemuksia. Kerroin myös miten asia mielestäni pitäisi hoitaa. Kas näin.


Tarkemmin kuvattuna prosessi menee seuraavasti.

Appropåå TE-toimisto.
Jos minä saisin päättää, niin TE-toimisto järjestäisi kursseja, joista olisi hyötyä sekä kurssille osallistuville että yhteiskunnalle.
Kas näin ohjelmistoalalla. Esimerkiksi.
1. Otetaan joukko työttömiä ohjelmistoammattilaisia - vaikkapa Nokialta johdon munausten vuoksi potkut saaneita. Sellaisia kokeneita, mutta nykymarkkinoilla olosuhteiden vuoksi vääriä asioita osaavia.
2. Otetaan huippukouluttajia, jotka osaavat kouluttaa ja myöhemmin mainitut teknologiat.
3. Jaetaan joukko 5 hengen tiimeihin.
4. Otetaan jokin Sipilän hallituksen digitalisaatiota edistävä pieni juttu. Tai jokin muu mielenkiintoinen julkisen sektorin ongelma. Niitä riittää. Tuhansia.
5. Valitaan muutama teknologia, jolle on just nyt ja lähitulevaisuudessa paljon kysyntää. Vaikkapa nyt Javascript ja React ja Angular ja Docker ja ihan mitä vaan nyt onkaan muodissa. Tai vaikka muodikkain iPhone appsin kehitysvälpästö. Tai sama Androidille.
6. Tehdään 4 kappaletta 3 viikon sprinttejä scrum-menetelmällä. Tuloksena on uuden palvelun tai tuotteen MVP. Varmana ehtii saada jotain hyödyllistä aikaan.
7. Julkaistaan tekeleet koko ajan avoimella lisenssillä githubissa.
8. Maksetaan näille tekijöille tekemisestä ansiosidonnaista työttömyysturvaa.
Avot! Meillä olisi yhtäkkiä modernit työkalut ja kehitysmenetelmät osaavia ammattilaisia. He voisivat hakea moniin firmoihin duuniin ja pääsisivät ihan varmasti.
Meillä olisi myös koko joukko mielenkiintoisia ja ehkäpä hyödyllisiä ohjelmisto- ja palvelutuotteiden protoja.
Miksei näin tehdä? Eikö tämä olisi paljon fiksumpaa kuin vaikkapa työttömien pakottaminen 3-rivin työhakemusten naputtelemiseen?
Eihän tämä edes maksaisi kovin paljon. Maksaisi itsensä takaisin nopeana työllisyyden paranemisena hyvin pian.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc