TE-toimiston turhat duunit
TE-toimistot lähettivät työttömille viime vuonna 435000 työtarjousta, joihin liitty sanktio eli pakko lähettää vähintäänkin mukahakemus työnantajalle. Aika monta!
Oletetaan hyvin varovaisesti, että TE-ihmiseltä menee 15 minuuttia työpaikan löytämiseen tietojärjestelmästä, tarjouksen laatimiseen ja työnhaun seuraamiseen ja sitten myöhemmin sanktiosta päättämiseen ja toimeenpanoon. Se tekee noin 109000 työtuntia eli 80% työteholla (eli TE-ihmisellä menee kokouksiin etc max 1 päivä viikossa) noin 3600 työviiikkoa eli noin 80 työntekijän koko työajan.
Pyöreästi meillä on siis TE-toimistoissa yhteensä vähintään 100 ihmistä lähettelemässä sanktioituja työtarjouksia, joista seuraa lähinnä vain turhaa työtä niille onnettomille työnantajille, jotka ovat avoimista työpaikoistaan TE-toimistolle erehtyneet kertomaan.
Tämä on aivan mieletöntä! Hillitöntä valtion varojen, työttömien ja työantajien ajan tuhlausta.
Lisäksi tämä koko hulluus perustuu kummalliseen ihmiskäsitykseen, jossa on kaksi perustavaa virhettä:
- Ajatus, että työttömät eivät hakisi töitä ilman näitä pakkohakuja ja sanktiota. Oikeasti ihmiset haluavat töihin, tekemään jotain hyödyllistä, olemaan osa yhteisöä. Ja jos eivät halua, ei heitä kukaan TE-pakotushaun tuloksena palkkaa.
- Ajatus, että työttömät eivät löytäisi työpaikkoja ilman TE-toimiston virkailijan pakotusta. Näin ehkä oli joskus 1970-luvulla, mutta nyt meillä on 2010-luvulla internet ja Monster, Oikotie, Jobilla, ja ties kuinka monta paljon TE-toimistoa parempaa, työnhakijan tarpeista suunniteltua järjestelmää.Ja joka firmalla ja kaupungilla omat rekrysivut.
Mitä tekee hallitus? Aikoo rakentaa tämän nykyisen hulluuden päälle vielä yhden pakotusraportointijärjestelmän. Se taas sitten syö lisää kaikkien aikaa eikä tuota mitään.
Ei hyvin mene Suomella.
| Hassua, että TE sanoo tekevänsä 'työtarjouksia', kun todellisuudessa TE vain kertoo avoimesta työpaikasta työttömälle. Vain työnantaja voi tehdä työtarjouksia. |
Kommentit