Viikon 4/2019 tilastoja
Mitä ei tilastossa ole, sen olemassaolo on hieman kyseenalaista. Ja mitä tilastoissa ei ole, sitä on vaikeampi on ylittää itsensä. Tilastointi innostaa tekemään itselle arvokkaita asioita säännöllisesti. Siksi käytän iPhonea apunani tekemisieni seuraamiseen.
Aiemmin käytin Moves-sovellusta, jonka kehittivät helsinkiläiset ystäväni. He sitten möivät firmansa Facebookille, joka ei lopulta keksinyt Movesille käyttöä. FB lopettei Movesin heinäkuun 2018 alussa.
Siirryin käyttämään Human- ja Life cycle-sovelluksia. Human mittaa päivän aikana liikkumiseen käyttämiäni minuutteja ja kulkemiani reittejä. Se osaa myös melko hyvin erotella kävelyn, pyöräilyn ja joukkoliikenteen/autoilun toisistaan.
Life cycle sen sijaan pitää kirjaa paikoista, joissa käyn, oppii vähitellen mitä missäkin tyypillisesti teen ja piirtää tuloksista kivoja donitsimaisia kuvaajia.
Näiden kahden sovelluksen yhteistyönä saan viikottain tietää miten olen pyrinnöissäni onnistunut. Minulla on tavoitteena tehdä töitä (olla työpaikalla) noin 37 tuntia, liikkua 20 tuntia ja lukea & kirjoittaa toiset 20 tuntia.
Viime viikolla liikuntaan kului 19,5 tuntia, kirjoittamiseen & lukemiseen 16 tuntia ja töissä 38 tuntia. Lisäksi nukuin normaalit reilut 7 tuntia päivässä, join bisseä muutaman tunnin, käytin työmatkoihin 5 tuntia ja kulttuuririentoihin 5 tuntia. Viikko oli siis mitä onnistunein.

Kommentit