Koronan talousvaikutuksista - menoni vähenevät 60%

Koronapandemian ja poikkeustilan ensimmäisten viikkojen aikana Suomessa on annettu jo yli 150000 lomautusvaroitusta. Kelan, työttömyyskassojen ja TE-keskusten virkailijat ovat nääntymässä työkuormansa alle, lisää henkilökuntaa palkataan kiirellä.

Toisaalla yritykset kamppailevat elinkelpoisuutensa puolesta. Vaikka valtio ja kiinteistöjen omistajat ovat kaikin tavoin tukemassa yrityksiä, palvelualojen yritysten liikevaihto on kadonnut kokonaan. Ihmiset eivät matkusta, eivät leikkaa hiuksiaan ja aivan erityisesti eivät istu kapakoissa ja ravintoloissa, koska hallitus määräsi ne suljettaviksi toukokuun loppuun menessä.

Talousvaikutuksia voi miettiä yleisten talouslukujen lisäksi myös omaa rahankäyttöään tutkien. Piden viime vuonna melko tarkasti kirjaa menoistani. Menot jakautuivat seuraavasti.

Menojakauma 2019

Ulkona eli ravintoloissa ja kahviloissa syömiseen minulla meni noin kuudennes tuloistani. Söin työpäivien lounaat luonnollisesti ravintolassa, samoin noin joka kolmannen aamiaisen. Söimme usein myös viikonloppuisin ulkona.

Matkustaminen eri muodoissaan vei myös noin kuudenneksen menoista. Samoin parvekelasien ja kodin esineiden hankinta.

Jos ja kun poikkeusolot jatkuvat kesään tai sen yli, en voi syödä ulkona, en juoda alkoholia baareissa, en matkustaa, en teettää remontteja, en yöpyä hotelleissa enkä käydä ostoksilla kaupoissa. En myöskään voi käydä konserteissa enkä elokuvissa.

Mikäli jätän tilastooni vain aivan pakolliset menot - yhtiövastikkeen, ruokakaupan, vakuutukset etc - tilasto näyttää seuraavalta.

Menojakauma 2019, pakolliset menot
Kaavio vähän aliarvio ruokakaupan osuutta, koska lounaiden ja aamiaisten syöminen kotona tietenkin maksaa enemmän. Uskoisin ruokakaupan osuuden olevan yhtä suuri kuin yhtiövastikkeen.

En halua julkaista summia, mutta jos poikkeustila jatkuu, kulutukseni vähenee noin 60%. Mikäli monen muun kulutus vähenee edes puolet omastani, niin lamasta tulee kyllä syvä.

Toivottavasti poikkeustila loppuu pian. Ja poikkeustilan aikana teen kaikkeni pienten palveluyritysten tukemiseksi - ostan lahjakortteja, tilaan kotiinkuljetettuna tuotteita, ehkäpä palveluitakin. Ja pyöräni huollatan Hiltusen pyörähuollossa, Helsingin parhaassa ja mukavimmassa pyörähuollossa. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc