Onnellisuuden avaimet

Helsingin sanomissa oli tänään 31.5. artikkeli Yalen yliopiston kurssista, jonka käymällä elämä onnellistuu. Juttu oli pitkä, mutta onneksi sen ydinsanoman saattoi lukea 10 kohdan listasta.


Merkitsin listaan vihreällä niksit, joita olen - onnellisuutta käsittelevää  kirjallisuutta luettuani - noudattanut jo pitkään. Kahdeksan kymmenestä on jo ollut pitkään osa normaalia elämääni. Sosiaalisen median kohdalla hapuilen ja meditaatio puuttuu kokonaan, jos luonnon tarkkaileminen pyöräillessä ei ole meditaatiota.

Kommentteja ja kokemuksiani kustakin kohdasta.

1. Kiltteys on olennaista. Olen huomannut, että jos en ole kiltti, minulle tulee huono omatunto ja paha mieli. En silloin voi olla onnellinen. Myös muille tulee paha mieli, mikä on erittäin ikävää ja tarttuvaa.

2. Tavaraa on jo pitkään ollut aivan liikaa. Uutta tavaraa tarvitsen harvoin. Jo kauan sitten huomasin, että tavaran ostaminen on ilo, joka kestää hyvin vähän aikaa. Usein uusi tavara unohtuu pian. Toisinaan, useinkin, uuden tavaran mukana tulee epäilys tavaran huonoudesta, väärästä valinnasta.

3. Ystävät! Mitä enemmän vietän aikaani ystävieni kanssa, sitä onnellisempi olen. Siksi pyrin järjestämään mahdollisimman paljon tilaisuuksia ystävien kanssa olemiseen ja puuhastelemiseen. Roihuvuoressa on hyvä asua, koska täällä tapaan päivittäin ystäviäni.

4. Työtä olen pyrkinyt tekemään mahdollisimman vähän. Valitettavasti antiikkiset työehtosopimukset yhä painoittavat työhön käytettyä aikaa aikaansaannoksien sijaan. Puolipäiväinen työ olisi paras, siihen on hyvä pyrkiä. Samoin palkattomiin vapaisiin etc.

5. Sosiaalisessa mediassa menee liikaa aikaa. Kokonaan luopuminen ei ole ratkaisu kohdan 3 vuoksi. Tähän on syytä kiinnittää huomiota.

6. Töissä olen keskittynyt vahvuuksiini aina. Asiat, joissa olen huono, olen suosiolla jättänyt muille. Onneksi muita on aina ollut.

7. Meditointia voisi kokeille.

8. Kiitollisuutta pienistäkin asioista (näkemäni linnut, ruoka, juoma, oma asunto) tunnen koko ajan. Iltaisin usein mietin ja kirjoitan päivän aikana tapahtuneista kivoista jutuista. Niitä on aina paljon!

9. Lukeminen, pyöräily, formaalien asioiden miettiminen, punk-musiikki, klassinen musiikkin erityisesti uusi sellainen. Näihin olen jo kauan käyttänyt aikaan. Niin ja kirjoittaminen

10. Liikkumista vähintään 3 tuntia päivässä, se on ollut tapanani koko elämäni, mutta yhä vahvemmin viimeisten 10 vuoden aikana.

Oi, onnellinen olen!

Tein testin. Tulokset ohessa.

PERMA-testin tulokseni

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc