1918 - kuinka vallankumous levisi Suomeen / Lehtinen & Volanen

Vanhat herrat Lehtinen ja Volanen kirjoittivat ilmeisesti Suomen itsenäisyyden 100-vuotisjuhlan innoittamana kirjan vuosien 1916-1918 tapahtumista. Aiheestahan on kirjoitettu lukemattomia kirjoja sekä akateemisina voimannäyttöinä kuin viihteellisemmin. Lehtisen ja Volasen kirja asemoi itsensä enemmän viihteen puolelle.

Kirja kertoo sinänsä kattavasti jo tunnetun tarinan Suomen itsenäistymisestä, Leninin ja Stalinin vierailuista maassamme, Venäjän keisarikunnan myöhästyneistä modernisoitumispyrkimyksistä, suomalaisten poliitikkojen tasapainoilusta Venäjän ja Saksan ja Englannin välilllä, demareiden tasapainoilusta vallankumouksen ja parlamentaarisen vaikuttamisen välillä.

Lehtinen ja Volanen kertovat tarinansa melko sujuvasti. Kirjan kirjoittamisessa on ilmeisesti tullut vähän kiire, kirjassa on selvästi kesken jääneitä lauseita. Kirjan alussa herrat ottavat Linnan Pohjantähti-triologian jonkinlaiseksi silmämääräksi, aikovat verrata romaanin ja historiallisen totuuden kuvauksia. Aikomus jää kesken, Linnan kirjaan herrat malttavat palata vain muutaman kerran ja silloinkin melko lyhyesti. Samaan tapaan herrat käsittelevät Juhani Ahon vallankumousta käsitteleviä kirjoituksia.

Kirja ei varsinaisesti käsittele vallankumousta/sisällissotaan, pääosa kirjasta kertoo siihen johtaneita tapahtumista (ei niinkään tapahtumien syistä). Kirjasta puuttuu myös kokonaan 1918 maassamme tuhansia tappaneen espanjantaudin käsittely, mikä on melko kummallista.

Kirja on ihan lukemisen arvoinen, mutta vain jos ei ole allerginen vanhojen herrojen kaikkitietävälle tavalle kirjoittaan.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc