Ankkapurhankujalta Annalankujalle - Helsingin kadut 90-92

Vanhankaupunginkoski illalla
Kaunis sää jatkuu. Päätin jatkaa Helsingin katujen pyöräilemisestä aakkojärjestyksessä vielä toisen kerran tänään. Kohteena oli katuja Puotilassa, Katajanokalla ja Toukolassa. Saisin siis samalla nähdä myös miten kanssakaupunkilaiset viettävät kesää eri puolilla kaupupunkia, erityisesti Pohjoisrannassa ja Skattalla. 

Kesäinen kaupunki oli houkutellut paljon ihmisiä nauttimaan toistensa seurasta ja myös ravintoloiden antimista. Muutama porukka lähti sampanjalasit käsissään purjelaivalla ilta-aurinkoon, Katajanokan rannan ravintoloissa auringosta nauttijat olivat täyttäneet teressit viimeistä tuolia myöden. Onneksi korona-epidemia on laantumassa. Hallitus tänään perui rajoituksia. Nyt yli 70-vuotiaat saavat olla kuin me muutkin, etätöitä ei enää suositella ja matkustaakin voi useampaan maahan ilman pelkoa karanteenista kotiin palatessa. Siksi on jo hyvä ja sopivaa täyttää terassitkin. 

Reittini
Vierailemani kadut olivat: 

  1. Ankkapurhankuja
  2. Ankkurikatu 
  3. Annalankuja



Ankkapurhankuja

Ankkapurhankuja on eräs kaupunkimme lukemattomista lyhyistä kujista. Sen varrella on jokunen rakennus ja se päättyy umpikujaan. Kujan päässä on motoristin koti, paljon erilaisia päriseviä laitteita oli pihalla. 

Ankkapurhankujan lähellä on vesiposti, yksi Helsingin seudun 70 julkisesta vesipostista. Täytin siitä juomapulloni. 


Ankkapurhankuja



Ankkurikatu 

Skattan Ankkurikadun varrella on kerrostuma yli 100 vuoden historiallisia rakennusksia, osa niistä uudehkoja teollisuusrakennnuksia, osa varastoja ja osa ihasteltua jugendia. Kiva katu, ei kovin pitkä, ei loistokkain Skattalla, mutta oikein kelvollinen. 


Ankkurikatu


Annalankuja

Päivän toinen kuja, pituutta varmaankin 100 metriä. Toisella puolen omakotitaloja, alkuperäistä Toukolan huvila-aluetta tiheine pöheikköpihoineen, toisella puolen 1950-luvun kerrostalo, jossa kauniita graffiteja eli muraaleita. Lähellä Velobian pyöräkorjaamo ja jokin keskiolutbaari. Ei siis hassumpaa seutua laisinkaan. 

Annalankuja



Ja muutama muu kuva matkan varrelta


Itäväylä, Kulosaaren silta
Vanhankaupungin suvannon vieressä pidän usein tauon
Itäkeskusta


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc