Antinkatu - Helsingin katu 98
Sain pyöräni huollosta. Se näet hajosi. Vein lähimpään pyörähuoltoon, koska en suosikkihuoltooni jaksanut raahata. Kari’s Biken Kari hoiti homman nopeasti: uusi käsipelillä rakennettu vanne, uudet ketjut ja takapakka, uusi lokasuoja ja uudet jarrupalat.
Maanantai on lepopäivä, ei siis mitään erityisempää pitkää pyöräretkeä tai -lenkkiä. Kävin kuitenkin työpäivän jälkeen ja ennen sadetta tsekkaamassa miltä Antinkatu näyttää. Sadehan on erittäin tervetullut, onhan nyt ollut muutaman viikon sateetonta ja osin poskettoman kuumaa. Työhuoneessanikin oli perjantaina 29C, ulkona auringossa varmasti lähemmäst 40C (varjossa joinain päivinä viime viikolla liki 30 astetta).
Antinkatu oli ennallaan. Olin töissä Antinkadun varren Graniittitalossa 2,5 vuotta, joten Antinkatu on melkoisen tuttu. Katu on olevinaan kävelykatu, mutta Terveystalon taksiliikenne on vilkasta ja tuo sitten mukanaan koko joukon tavarankuljetusajoneuvojakin. Niille olisi kyllä maan alla omat lastauslaiturinsa, mutta eipä semmoinen kaikille kuskeille käy.
Kadun varrella on siis Terveystalo, toisella puolella Hotelli Presidentti. Lisäksi on jokunen baari ja ravintola. Kadun toisessa päässä on linja-autoaseman ja huoltotilojen käyttöön ramppi.
Mitenkään viihtyisää katuympäristöä ei Antinkadusta ole saatu. Talvella katu on vaarallinen, koska sen kunnossapito on kiinteistöjen vastuulla eikä niitä ns. nappaa yhtään. Joka talvi kadulla näkee päänsä kolauttaneita tulevia Terveystalon potilaita.
![]() |
| Pyörä taas kunnossa! |

| Reittini |

| Antinkatu |
![]() |

Kommentit