Koronapäiväkirja 30.6.2020

Koronapandemia on merkillisessä vaiheessa.

Joissakin maissa, kuten Suomessa ja Norjassa ja Thaimaasssa ja noin 20 muussa, tartuntojen määrä on nyt hyvin vähäinen, sairaaloissa on hyvin tilaa (Suomessa ei ketään teho-osastolla moneen päivään) ja elämä on alkanut vähitellen palata joltisenkin normaalista.

Suurimmassa osassa maailmaa ja maita pandemia on sijaan pahentumassa. Esimerkiksi USA:ssa todettujen tartuntojen määrä on noussut 2 viikossa noin kaksinkertaiseksi, testauskapasiteetti on loppumassa, sairaalat täyttymässä. Sama tilanne on Brasialiassa - ja varmaankin Venäjällä vaikkei sieltä luotettavaa tietoa olekaan saatavissa.

WHO:n mukaan tilanne on huono ja huonommaksi menossa. Pandemia on vielä laajenemassa.

Näyttää siis oikeastaan oikein huonolta. Matkustamista maiden välillä on syytä rajoittaa yhä. EU:n uusimman esityksen mukaan EU:iin saisi matkustaa vain alle 20 maasta.

Miten tämä tilanne sitten vaikuttaa minuun? Olen hieman ymmälläni. Suomessa, varsinkin Helsingin ulkopuolella, riski saada covid-19-tartunta on hyvin pieni. Siksi nyt voisi vähentää varuillaan olemista. Toisaalta Suomeen kuitenkin matkustaa koko ajan ihmisiä maista, myös USA:sta, joissa on paljon tartuntoja. Tilanne voi siis muuttua nopeasti. Siksi voisi olla syytä olla varuillaan, pysytellä pois muista kuin ulkotapahtumista ja ulkonakin pitää etäisyyttä muihin. Käsiä on hyvä pestä ahkerasti, ja niin edelleen.

Elokuviin en mene vaikka teatteri aukeaisivatkin. En usko viihtyväni rentoutuneesti suljetussa tilassa muiden ihmisten kanssa tuntikausia. Kaupoissa olen käynyt, mutta huolellisesti turvaväliä pitäen. Baareissa en käy, terasseilla kyllä. Julkisilla en matkusta, pyöräilen mieluummin.

Kuukausi kerrallaan. Olemme tosi onnekkaita, jos koronaepidemia ei palaa Suomeen syksyn aikana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc