Olin viikon mökillä ja muutenkin olen harrastanut muuta pyöräilyä kuin Helsingin katujen pyöräilemistä aakkosjärjestyksessä. Eilen kuitenkin innostuin taas tutustumaan kaupunkimme katuihin nähtyäni lehdestä kuvan Porthaninkadun ja 2. linjan risteyksestä. Siitä on purettu pari isoa virastotaloa. Näkymä on erikoinen. Aiemmin piilossa olleet talot ovat tulleet esille, aukio on avara.
 |
Uusi ja tilapäinen näkymä Kalliossa
|
Päivän kadut olivat.
- Askaistenpolku
- Askarkuja
- Askartie
- Askolantie
Askaistenpolku
Askaistenpolku alkaa roskakatoksesta ja päätyy pusikkoon. Näiden välillä on pusikkoa, hiekkapientaista ajorataa ja talojen takapihoja. Ei siis mitään erityisen kaunista. Yllättäen Askaistenpolun päästä pääsee entisen hammaslääketieteenlaitoksen takapihalle, josta pääsee Mannerheimintien pyörätielle.
 |
| Askaistenpolku |
Askarkuja & Askartie
Askarkuja on Malmia yllättävimmillään. Malmihan oli taannoin oma kauppalansa. Kauppalassa oli keskusta ja keskustan laidoilla puutaloja. Puutalot ovat pääosin joutuneet väistymään matalien kerrostalojen tieltä. Askarkujalla on vielä muutama erittäin viehättävä puutalo jäljelle muistuttamassa Malmin historiasta. Kannattaa käydä katsomassa.
Askartiellä on myös muutama puutalo, mutta myös erittäin rumia 60-luvun (arvatenkin) kerrostaloja. Askarkujan päässä on Helsingin paras irakilainen ravintola, josta saa erinomaista kanaruokaa. Ravintolan nimin on Baghdad Cafe. Siellä kannattaa käydä syömässä koronapandemian loputtua.
 |
| Askarkuja |
 |
| Askartie |
Askolantie
Askolantiellä on lukemattomia samanlaisia alunperin usean perheen puutaloja. Nykyisin talot ovat varmaankin yhden perheen käytössä ja omistuksessa. Katu on viehättävä, hyvin samanlainen kuin lukemattomat pienkaupunkien asuinkadut ympäri Suomen. Toivottavasti Askolantietä ei gryndata kerrostaloiksi ikinä.
 |
| Askolantie |
Muita kuvia
 |
| Parasta jäätelöä ikinä |
Kommentit