Kesäinen sää jatkuu. Polkaisin aamulla aamukahville Kahvisiskoille, sitten vietin työpäivän verran
aikaa Kansalliskirjaston eteläsalin 2. parvella. Siellä olen viettänyt aikaa vaikka kuinka paljon opiskellen, töitä tehden ja ihan vaan muuten lueskellen ainakin vuodesta 1993 alkaen. Varmasti yksi hienoimmista kirjastoista maailmassa. Nyt korona-aikaan hyvin rauhallinen ja siksi turvallinen.
Työpäiväni päättyi kello 14. Söin lounasta Suomen parhaassa vietnamilaisessa kasvisravintolassa, Sen Chayssa, Hakaniemessä. Lounaan jälkeen join päivän toiset torikahvit, tapasin S:n Alppilassa, ja lähdin polkemaan Helsingin katuja aakkosjärjestyksessä.
Päivän kadut
- Beckerintie
- Bengalinpolku
- Benktankuja
Beckerintie
Olisi mielenkiintoista saada tietää miksi jokin lyhyt umpikuja on tie ja miksi joku toinen on kuja tai katu. Berkerintie on lyhyt umpikuja Malminkartanossa. Se päättyy kerrostalon pihaan, josta pääsee juna-asemalle ja Malminkartanon keskustaan kävelyteitä pitkin.
Beckerintien varrella on teollisuus- ja varastorakennuksia. Olen pyöräillyt kymmeniä tai ehkäpä satoja kertoja Beckerintien vierestä, mutta en ole koskaan huomannut sen olevan teollisuusaluetta. Viereiset samansuuntaiset kadut/tiet/kujat ovat asuinaluetta.
 |
| Beckerintie |
Bengalinpolku
Kustaa Vaasan tien liikenne ei häiritse Bengalinpolulla asuvia ja kulkevia. Polun ja tien väliin on rakennettu opiskelijoille ja nuorille tien suuntaisesti korkeahkoja taloja, jotka toimivat melumuurina. Talojen tien puoleinen sivusta on sisäänkäyntejä, talo on luhtitalomainen. Bengalinpolun varrella on melumuuritalon lisäksi melko hippimäisiä puutaloja aurinkopaneeleineen ja pienine kasvihuoneineen. Kannattaa käydä tsekkaamassa!
 |
| Bengalinpolu ja melumuuritalon sisäpuoli |
Benktankuja
Benktankuja yhdistää Laivalahdenkaaren Neitojenrannan satama-altaaseen. Kuja varrella on tyypillisiä Herttoniemenrannan asuintaloja. Mitään erityistä kujasta ei jää mieleen, se vaan vie rantaan.
 |
| Benktankuja |
Päivän muita kuvia
 |
| Aamiainen Kahvisiskoilla |
 |
| Lounas Sen Chayssä |
 |
| Torikahvilla |
 |
| Raidejokerin työmaa Pirkkolantiellä |
 |
| Oodi, Sanomatalo ja Elonkapinan teltta ja nälkälakkolaiset |
Kommentit