Aisakeinunpolku ja Akonlahdenkuja - Helsingin kadut 197-198


Kurkimäessä aamulla lapset leikkivät koulujen pihoilla, keski-ikäiset kävelevät työmatkojaan, ja vanha herrasmies polvistui Aisakeinunpolulle aamuhumaluuttaan.
Sattuipas tänäänkin mukavasti aakkosjärjestyksessä seuraavat kadut lähelle kotia. Pyöräilen yhä vielä Helsingin kartta.hel.fi -kartastosta löytyneitä pikkukatuja. Lähdin siis ulos aamulla ennen aamiaista, poljin Myllypuron läpi Kurkimäkeen ja sieltä Kontulaan. 



Aisakeinunpolku



Myllypurossa on purettu Liikuntamyllyä vastapäätä ollut bensa-asema, jolla oli taannoin kelvollinen turkkilainen ravintola. Kävimme siellä vain kerran syömässä, aikomuksemme oli mennä toistekin, mutta nyt se ei enää onnistu. Huoltoaseman paikalla on vain syvä monttu, josta on pilaantunutta maa-ainesta kaivettu ja toimitettu käsiteltäväksi. 



Kontulan uusi tornitalo


Päivän ensimmäinen katu, Aisakeinunpolku, on ihan tavanomainen, asfaltoitu kevyen liikenteen väylä, jota pitkin Kurkimäestä pääsee Kontulan metroasemalle. Polulla oli vanhempi herrasmies kontillaan, melkoisen juovuksissa jo aamuyhdeksältä. Onneksi häntä oli roteva nainen auttamassa. Homma näkyi onnistuvan, herrasmies oli melkein saatu jo jaloilleen. Jatkoin matkaa. 


Uusi asuinalue


Päivän toinen katu, Akonlahdenkuja, on vielä rakentamaton kadunpätkä Kehä ykkösen ja Kontulantien kulmauksessa. Alueelle on viime vuosien aikana rakennettu uutta asuma-aluetta. Siitä on valmiina melumuurina toimiva pitkä asuinrakennus ja sen takana, sisäpihalla, muutamien brittiläisten townhouseja suomalaisia mukaelmia. Jännä nähdä millaiseksi alue lopulta muodostuu. Akonlahdenkujalta on hieno näköala lämpövoimalaan. 


Akonlahdenkuja

Muita kuvia matkan varrelta


Kiva totemi leikkipuistossa
Aamiaiseni Sahaajankadun ST1:llä
Reittini

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc