Antinniitynpolku - Helsingin 206. katu

Perjantaina iltapäivällä, puolipäiväisen etätyöni loputtua ja viikonlopun alettua, päätin lähteä pyöräilemään. Mitäpä sitä muutakaan tekisi kauniina syyspäivänä? No, olisinhan voinut jäädä kotiin lukemaan romaania tai katselemaan Tour De Francea Eurosportilta. Totesin, että lukeminen ei innostanut ja Eurosporttia voin katsoa missä vain kännykästäni. 




Siispä ulos. Koska oli lounasaika, polkaisin ensin Vegeboksille Vuosaareen, koska sieltä saa erinomaista vegepikaruokaa, jota mieleni kovasti tekevi. Sain ison laatikollisen vöneriä, ranskalaisia ja salaattia kera limsapullon 10,7 eurolla. Edullista. Söin ulkona, kuten aina nykyisin. Sisätiloihin en koronan vuoksi vielä mene. Kohta lienee pakko, koska on tulossa sateista, tuulista, kylmää ja pimeää. Terassit sulkeutuvat. 

Vuosaaresta jatkoin matkaani Kannelmäkeen Antinniitynpolulle. Se oli jäänyt välistä aikaisemman puutteellisen katulistauksen vuoksi. Mitään en ollut menettänyt. Antinniitynpolku on pieni kevyenliikenteenhiekkatie Kannelmäen viehättävällä omakotialueella, jonne en ollut aiemmin sattunut eksymään. Alueelta ei oikein pääse mihinkään, joten sinne ei sattumalta joudu paikasta toiseen siirtyessä. 

Antinniitynpolku

Paluumatkalla katsoin Tour de Francea Viikin luonnonsuojelualueella. Maisemat olivat kauniit, aurinko paistoi. Tuuli oli melko voimakas. 

Mäkitorpantie on valmistunut

Näkymiä viikissä




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc