Birger Brunilan puistokujalta Brahelinnantielle - Helsingin kadut 230-238

Tuumailin lauantaille katubongausretkeä, sellaista koko kaveripiirin ja tuntemattomienkin. Sitten tsekkasin kartasta, miten seuraavan aakkosjärjestyksessä olevat kadut sijoittuvat kartalle. Reitti oli niin edestakainen, jotten tohtinut ketään mukaani houkutella. Harvalla riittää intoa varsin päättömiin polkaisuihin. 


Lounas Döner harjussa


Aloitin polkaisun eli retkeni lounaalla S:n kanssa Döner Harjussa. Sepäs onkin yhä vielä ja aina mukava paikka. Taloon nojaillen söimme hitaan lounaan, join oluenkin. S palasin kotiin, minä lähdin retkelle. 

Retken ensimmäinen kohde oli Birger Brunilan puistokuja Kaisaniemen puistossa. Kuja kulkee puistossa olevan hiekkakentän itälaitaa kaupunginteatterilta aina Tokoinlahden rantakadulle eli Kaisaniemenrantaa. Suurinta osa kujasta ei edes huomaa maastosta. Kiva ja yleisesti käyttämäni kuja, usein suorin pyöräilyreitti. Kujan pohjoispäässä on pieni mäki, jonka päällä on vapaamuurarin hautamuistomerkki. 





Seuraava kohteinani olivat Birger Kaipiaisen katu ja piha Arabianrannassa. Pyöräilin ensin Kruunuhaan läpi Liisankatu, sitten Merihaan ympäri Sörnäisten rantatien ylittävää jalankulkusiltaa, jota ei juuri kukaan ikinä käytä. Merkillinen muistuma 1970-luvun (vai aiemmanko?) autofantasioista. Birgerin katu ja piha olivat tyypillisiä Arabianrannan asuinkatuja, lyhyitä, parkkipaikkojen ja matalien puiden reunustamia.





Lähiöstä toiseen eli Arabianrannasta Eiranrantaan. Reitiksi valitsin Kumpulanlaakson, Pasilan, Kallion, Baanan, Abrahaminkadun ja Hietalahdenrannan uuden pyörätien. Kiva reitti, kovin kapea uusi pyörätie. 

Eiranranta on merkillinen, itseensä sulkeutunut, palveluton, pihansa aidannut ja täysin kuollut minilähiö Hernesaaressa. En ymmärrä miten kukaan voi asua siellä, paikka on niin luotaantyöntävä. Birgittalaiskatu ja -kuja ovat alueen keskellä kulkevia kävelyteitä. Mitään näkemistä niissä ei ole, kuten ei ole koko alueessa. 





Eirasta takaisin Arabianrannan kautta Viikinmäkeen Birkankujalle, joka on noin 30 metriä pitkä kävelytie. Kuja päättyy jyrkkiin portaisiin. Kujalta näkyy yksi veikeimmistä Hekan vuokra-asuntotaloista. 




Viikinmäestä Kulosaareen vei matkani. Reitti kulki - kuten tänä vuonna varmaankin 50 kertaa - Viikin arboretumin läpi. Siellä kyllä mieli lepää, verenpaine laskee ja ilo valtaa mielen. Bomasonintien varrella on isot tenniskentät ja päässä pieni laituri, josta on huikeat näköalat Pyysaareen ravintolan terassille. Kannattaa käydä tsekkaamassa näkymät. 





Retkeni jatkui Herttoniemenrannan ja Tullisaaren kautta Borgströmminkujalle Laajasalossa. Hienoa, 1970-luvun betonielementeistä koottua lähiötä. Kujan varrella talojen sijaan parkkipaikkoja, päässä sitten isohkoja taloja. Uskomattoman tuhlailevaa tilankäyttöä. 




Päivän viimeinen kohteeni, Brahenlinnantie, rajaa Itiksen Prisman Puotilan metroasemasta. Mitään nähtävää tiellä ei ole. En suosittele retkikohteeksi. 





Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc