Montako katua Helsingissä on?

Montako katua Helsingissä on? Voisi kuvitella, että kysymykseen olisi olemassa yksiselitteinen vastaus. Niin ei kuitenkaan ole.

Vuonna 2010 yleinen käsitys oli, että katuja olisi noin 4250.



Tämä lista löytyy yhä verkosta nimellä Helsingin viralliset kadunnimet. Nimiä on noin 4200.

Helsingin kaupunki ylläpitää erinomaista karttapalvelua osoitteessa kartta.hel.fi. Sieltä voi ladata listan kaduista ja aukioista. Listalla on 4726 nimeä.

Meillä on siis ainakin kaksi Helsingin kaupungin ylläpitämää listaa Helsingin kaduista. Toisella on vajaat 4300 nimeä, toisella reilut 4700. Vaan ei sekaannus vielä lopu tähän.

  1. On nimittäin olemassa katuja, jotka löytyvät Google Mapsista, mutta eivät kaupungin tietokannoista. Tämmöinen on esimerkiksi Bertel Junghin aukio. 
  2. On olemassa katuja, jotka ovat maastossa parkkipaikkoja. Tämmöinen on esimerkiksi Atomipolku. 
  3. On olemassa katuja, jotka ovat kartassa ja kartta.hel.fi:n nimistössä, mutta joita ei ole maastossa. Tämmöinen on esimerkiksi Alakivenkuja. 
Kun aloitin katujen polkemisen aakkosjärjestyksessä, otin lähtökohdakseni yleisten alueiden rekisterin katulistan, eli sen jossa on vajaat 4300 katua. Nyt minulla on ongelma: vaihdanko laajemman listan käyttöön? Ja jos vaihdan, miten sen teen?

Olen päättänyt, että vaihdan. Teen sen siten, että poljen seuraavaksi 48 katua, jotka ovat laajemmassa listassa ja jotka eivät ole suppeammassa listassa ennen Betonitietä.

Puuttuvat kadut ovat seuraavat:

  1. Aakenraitti
  2. Aallonhalkoja
  3. Aaltokoro
  4. Aamitie
  5. Aaponpolku
  6. Aarteenetsijänpolku
  7. Aarteenetsijänsilta
  8. Agroksenkuja
  9. Ahdinkuja
  10. Aholanpolku
  11. Aidaspolku
  12. Aisakeinunpolku
  13. Akonlahdenkuja
  14. Akvarellinkatu
  15. Ala-Malmin
  16. Ala-Tikkurilantie
  17. Aleksanteri
  18. Algot
  19. Alpo
  20. Anianpellonsilta
  21. Annalantie
  22. Annalantunneli
  23. Annikanlaituri
  24. Antinniitynpolku
  25. Argelanderintie
  26. Asemamestarinkatu
  27. Asematunneli
  28. Asetelmankatu
  29. Asetelmankuja
  30. Asetelmanpolku
  31. Asteripolku
  32. Astridinkatu
  33. Atlantinsilta
  34. Aurinkopolku
  35. Aurinkotuulensilta
  36. Avainkuja
  37. Avajaisaukio
  38. Azorienkuja
  39. Baana
  40. Baneerikuja
  41. Barbadoksenkatu
  42. Barbadoksenkuja
  43. Bellanpolku
  44. Bensa-asemankuja
  45. Bensiinikatu
  46. Bermudankolmio
  47. Bermudankuja
  48. Betlehemintie

On siinäkin taas polkemista, noin 500km. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc