Eduskuntakadulta Eerik Pyhän kujalle - Helsingin kadut 270-271
Saturday night fever ja keski-ikä ja pyöräilymania. Tarkoittaa baarielämän ja muun sellaisen sijaan pyöräretkeä kotoa Roihuvuoresta keskustaan ja sieltä Viikinmäen kautta takaisin kotiin. Eikä siinä ole mitään vikaa tai väärin.
Kävin tutustumassa Eduskuntakatuun. Se on lyhyt katu eduskunnan takana. Katu päättyy ajoesteisiin ja melko jykevään aitaan. Ei pidä eduskunnan pihalla päästä ajamaan noin vain kaiken kansan. Esteet eivät ole onneksi yhtä rikkoutumattomia kuin Libanonin parlamentin edessä vuonna 2010 näkemäni panssariesteet - tai vaikkapa Lontoossa pääministerin asunnon lähellä olevat. Meillä Suomessa ovat asiat vielä, koska emme tarvitse tonnikaupalla betoniesteitä.
Eerik Pyhän kuja on pieni Viikimäen asuinalueelle vievä katu. Kujassa itsessään ei ole mitään erikoisempaa melkoista jyrkkyyttä lukuunottamatta. Toisaalta Viikinmäessä on jyrkkiä katuja ja kujia vaikka kuinka, koska se on nimensä veroinen mäki. Mäen päällä oleva asuinalue on erikoinen, kävelykatuja, autoilta rauhoitettuja pihoja, umpikujia ja erittäin kivoja taloja. Harmillisesti oli jo pimeää, mikä esti tarkkojen havintojen tekemisen. Onneksi mäellä on vielä monta katua bongattavana.
Kommentit