Eerikki Ljungin polku - Helsingin 273. katu

 Jollas on Laajasalon itäisin uloke. Siellä on rauhallista, sinne eivät kaupungin häiriöt, narkkarit tai vähävaraiset eksy. Siksi sinne onkin syntynyt varsinainen rikkaiden reservaatti. Komeiden talojen pihoilla makoilevat Porschet ja Audit. Ihmisiä ei satunnaista puudelinkusettajaa lukuunottamatta näy kuin autoissaan. Mitä sitä ulkona liikkumaan, kun voi sisällä nauttia varallisuudesta. 

Eerikki Ljungin polulta 
piti päästä nopsaan pois!

Jollakseen vie Jollaksentie, jonka päässä on karjalaisten kesäkoti Villa Salmela. Sekin on joutunut rikkaiden talojen puristukseen niemen nokkaan, mutta päättäväisesti Villa Salmela pitää puolensa kesäkeitaana, jonka kauniilla kalliopihalla voi nauttia kahvia ja leivoksia. Pihalta on hieno näköala Villinkiin ja Villinginsalmeen. Hieno mesta. 



Tänään kävin tutustumassa Eerikki Ljungin polkuun Jollaksenniemen pohjoisrannalla. Polku on nimensä mukainen, kapea sorapäällysteinen, juuri yhden auton levyinen. Se kulkee synkän metsän läpi Patalahden perukassa olevan hyvin synkän huvilan pihaan. Polku muuttuu yksityisalueeksi juuri ennen huvilan pihaa. Paikka on kummitusmainen, käännyin takaisin. Kävin myös katsomassa mitä Tonttuvuorentien (samanlainen polkupahainen sekin) päässä on. Siellä oli rikkinäisen oloinen kaivinkone ja huvila. 

Poistuin Jollaksesta. Paluumatkalla näin Svanströminkujan varteen rakenteilla olevat uudet asumisoikeustalot. Komeita ovat. 





Lisäksi näin meren Roihuvuoren Strömsinlahden Punapaadelta. Kotoisaa, ei yhtään pelottavaa. 






Kommentit

Anonyymi sanoi…
Istuskelin saman polun päässä olevan synkän huvilan pihalla yksi kaunis kesäpäivä tunnin verran noin viitisen vuotta sitten. Ei ristinsielua missään, piha oli aika ruohottunut, ei oltu käyty pitkään aikaan.

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc