Eero Erkon katu - Helsingin 274. katu
Suurmiehet ja -naiset ja nykyaikana myös suuroletetut ansaitsevat omat katunsa, yhden kukin. Jotta kadun voisi saada elinaikaan, on oltava todella suuri, melkeinpä elämää suurempi. Viime vuosikymmeninä vain pitkäaikainen presidenttimme Urho Kekkonen. Kekkonen oli jopa niin suuri ja mahtava, että hän saisi uudelleen nimetyn Kampinkadun omakseen. Moista ei ole sen koommin tapahtunut eikä toivottavasti tapahdukaan.
Nykyään suurhenkilöt saavat pieniä katuja. Suuret kadut on jo nimetty eikä kaupunkiimme enää synny uusia suuria eikä pitkiä katuja. Siksi Helsingin Sanomain perustaja, kansanedustaja ja ministeri Eero Erkkokin on joutunut tyytymään pieneen kadunpätkään Hesarin toimitalon ja Oodin välissä. Kadun vieressä kulkee baana, joten voimme todeta Erkon olevan pyöräilyn ystävä. Niin hän varmaan olikin aikoinaan, koska pyöräily oli 1800-luvun lopussa ja 1900-luvun alussa hyvin suosittu ajanviete.
Aamupolkaisuni varrella näin myös Kulosaaren puistotielle rakennettavan pyöräkadun työmaan ja Sörnäisten rantatien uuden pyörätien. Kummatkin hienoja ja parantavat merkittävästi pyöräilyolosuhteita Helsingissä.





Kommentit