Eevankatu - Helsingin 276. katu

Pasilasta mieleen tulevat ensimmäisenä suuret kerrostalot, toimistot, virastotalot ja nykyisin myös melkoisen jykevä Tripla-kauppakeskus. Ensimmäiset mielikuvat eivät yleensä pidä paikkaansa. Niin nytkin. Itä-Pasilan Rauhanaseman lisäksi Länsi-Pasilassa on vanhoja puutaloja. 



Kävin aamulla tutustumassa Eevankatuun, joka osoittautui kapeaksi kävelytieksi. Kadun varrella on vessankaakeliseinäisiä 1990-luvun kerrostaloja. Katun päässä on aukio, jonka reunalla, muutama kallionkin päällä. Tunnelma uusien kerrostalojen ja puutalojen ympäröivällä aukiolla on merkillisen ristiriitainen. 


Eevankatu


Eevankadulle mennessäni poljin remontissa olevaa Pasilankatu pitkin ja sitten alueen läpi keskuspuistoon. Satunnaisesti valikoitunut reittini seuraavalla videolla.



Aamiaista söin Kahvisiskoilla Hakaniemen torilla. Varpunen onnistui nokkaisemaan nokkansa täyteen minun huomioni kiinnittyessä somettamiseen.



Aamu oli kaunis. Tässä muutama kuva Vanhankaupunginlahdelta.










Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc