Estetieltä Etanapolulle - Helsingin 332. ja 333. kadut
Maaninen pyöräily jatkuu vaikka pimeys laskeutuu ilta illalta aikaisemmin ja tiheämpä. Tänään iltapolkaisuni suuntautui Estetille ja Etanapolulle.
Estetielle pääsee, kun kääntyy ensin Juoksuhaudantiella ja sitten pyöräilee Juoksuhaudanpolun päähän. Estetie alkaa siitä. Estetiellä ei pimeässä näkynyt kuin muutama katuvalo ja niiden valossa pensasaitojen takana Hotakaisen romaanissa himoittuja omakotitaloja. Lähistöllä on myös suuri parakkkikoulu, toiseksi suurin Pihlajiston koulun jälkeen. Luulisin.
Etanapolun nimi on viehättävämpi kuin polku itse. Se on näet aika geneerinen 70-luvun kevyen liikenteen väylä Laajasalossa. Muutamia 3-4-kerroksia taloja polun varrella, toisessa päässä koulu ja puistoja. Väljää, kävelleen aivan sietämätöntä tilankäyttöä.



Kommentit