Amatöörin tunnustuksia

Hakiessani töitä viime syksynä huomasin, että moniin työpaikkoihin on todella hyvin määritellyt ja melko rajatut osaamisvaatimuksen. Pankkeihin tarvitaan just ja vain just käteishallintaa tuntevaa kokonaisarkkitehtiä, rakennusfirmaan gryndauksen tuntevaa. Hain molempia, hakuni tyssäsi osaamisen puutteeseen. 

Töölö, 1990-1991

Ikiaikaisena amatöörinä tämä ihmetytti minua. Olenhan tähän asti työllistynyt töihin - paria kertaa lukuunottamatta - joita en ole aiemmin tehnyt ja aloille, joista minulla ei ole ollut mitään osaamista ja kokemusta. 

Olen joko huijarisyndrooman todeksituleminen tai sitten on olemassa osaamista, joka on arvokasta, mutta joka ei liity mihinkään tiettyyn tarkasti määriteltyyn teollisuuden, teknologian tai muun alaan. Mietitäänpä työhistoriani kautta.

Ensimmäinen IT-alan työpaikka oli unix-ylläpitäjä ja kehittäjä Nokia Datalla kesällä 1988. Olin opiskellut tietokonetekniikkaa vuoden ja perehtynyt unixiin ja erityisesti opetellut ohjelmoimaan komentotulkilla. Kesätyössäni ohjelmoin komentotulkilla. Olin siis työssä, jonka saatoin väittää jo osin ennalta osanneeni.

Valmistumiseni ja parin vuoden yliopistossa työskentelyn jälkeen sain työpaikan (taas) Nokialta. Ensimmäinen tehtäväni oli suunnitella ja toteuttaa ATM-verkkojen yhteydenhyväksyntäohjelmistoja. En ollut aiemmin kuullutkaan ATM:ssä tai yhteydenhyväksynnästä, mutta silti minut palkattiin. Ehkä silloin oli työvoimapula, siis vuonna 1998. 

Työni Nokialla taisi sujua hyvin, koska sain jopa muutaman patentin arvoisia ideoita, ja etenin ensin ohjelmisto- ja sitten järjestelmäarkkitehdiksi. Varmasti en näihin hommiin olisi ulkopuolelta hakemalla päässyt. Olin näet työssä, johon minulla ei ollut koulutusta eikä etukäteistä osaamista. Jos en olisi Nokialla saanut näitä tehtäviä, tuskin olisin “edennyt urallani” myöhemminkään - ja aivan varmasti en olisi päässyt MIT:iin opiskelemaan. 

Nokian jälkeen työskentelin hetken Itellan (Posti sianlatinaksi miljoonia maksaneen brändiuudistuksen jälkeen) tietohallinnossa. Tehtäväni oli määritellä lajittelukonejärjestelmän arkkitehtuuri ja osallistua järjestelmän hankintaa. En tiennyt etukäteen mitään moisista järjestelmistä enkä postitoiminnasta. Ilmankos hommat loppuivat tuntia ennen koeaikaa. 

Seurasi kaksi työpaikkaa konsulttifirmoissa. Jälkimmäisen saadessani (Codentosta) minulla oli luonnollisesti 7 vuoden konsulttiosaminen edellisestä (Sofigate) ja ehkäpä MIT-opintoni pätevoittivät minut konsultiksi, jos eivät muuksi. Konsulttihomma on tavallaan helppoa: pitää vain oppia asioita nopeasti, puhua epäröimättä ja paljon, ja heilutella käsiä. 

Suureksi yllätyksekseni pääsin sittemmin pankin pääarkkitehdiksi vaikken pankkialasta tiennyt juuri mitään. Annettakoon tunnustus minut palkanneelle esimiehelle, joka luotti minun oppivan pankkiasiat aivan kuten olin oppinut Nokialla puhelinkeskusasiat ja Sofigatessa konsultoinnin. 

Nykyään olen taas konsultti, joka on homma, johon minulla on osoittaa kokemusta ja jonkinlaista osaamistakin vaikka joka päivä tunnenkin itseni täydeksi huijariksi, erityisesti lounaan jälkeen. En kuitenkaan huijaa ketään vaan ratkaisen asiakkaiden ongelmat nopeasti, rehellisesti ja neuvokkaasti. Halvalla, koska nopeasti.

 

Työhistoriani osoittaa mielestäni, että käsitteellisen ajattelun ammattilainen (teoreettisesta filosofiasta valmistunut loogikko) voi kyetä oppimaan useiden eri teollisuudenalojen yksityiskohdat ja saattaa hyvinkin olla tuottava työntekijä jopa pankkimaailmassa. 

Työantajien - ja erityisesti rekrytointikonsulttien - ei kannattaisi kovin tarkkaan määritellä kelpojen työntekijöiden määrittäviä osaamisia. Siinä saattaa käydä niin, että minun kaltaiseni amatöörit jäävät palkkaamatta, mikä on sekä harmi, että vaikkapa Nordean tapauksessa näyttää johtavan siihen, ettei avoimeen tehtävään löydy ketään. Homma, johon en kelvannut lokakuussa, on näet yhä avoinna. 

Eipä tässä selvyyttä tullut mihinkään. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc