Lentämisen sietämätön keveys

 Lentämisen sietämätön keveys. 

Luin aamulla - ei olisi pitänyt - Facebookista ystävieni ja tuttavieni päivityksiä. Taas oli moni käynyt viikonloppumatkalla parin kolmen tuhannen kilometrin päässä ja aiheuttanut aivan turhaan 200-300 kerosiinilitran muuttumisen hiilidioksidiksi eli noin 600-900 kilon hiilidioksidipäästöt ilmakehään. 


Tieteen mukaan yksittäisen ihmisen kestävä kasvihuonepäästökiintiö on vuodessa 2500 kiloa. Ystäväni käyttivät kiintiöistään pitkän viikonlopun aikana vähintään neljänneksen. Samat ystävät myös päivittävät huolestuneesti ilmastonmuutoksesta ja arvatenkin äänestävät vihreitä. 

Olen huomannut, että vihreitä äänestävät ja ilmastokriisistä huolestuneet, siitä jopa ahdistuneesti kirjoittavat, lentävät pitkikisi viikonlopuiksi keskiseen ja eteläiseen Eurooppaan tuon tuostakin. Perusteluna ovat “ei muuten kestä”, “kun kerran ei verotetta,, markkinatalous määrää”, “junassa on ikävää”, ja “mulla on varaa ja oikeus”, “jos muut niin kyllä minäkin”.  Useamman ajatus on, että kyllä he olisivat lentämättä tuon tuostakin, jos valtiot vain laittaisivat kerosiinille niin kovat verot, ettei heillä olisi enää varaa lentää. 

Minun mielestäni eettisen vastuun siirtäminen tällä tavalla valtiolla on lapsenomaista. Jos puheen ja tekstin tasolla on huolestunut ilmastosta, ei voi ulkoistaa vastuutaan ja lennellä mielin määrin. Tai jos lentelee, niin sitten pitää todeta, että puheet ja kirjoitelmat ovat tyhjää länkytystä, puutaheinää. Joko ei anna ymmärtää olevansa huolestunut tai sitten käyttäytyy huolestuneisuutensa mukaisesti. 

On ihmeellistä, että nykyisessä keskusteluympäristössä on olennaisen tärkeää muistaa turvalliset tilat, saamelaisten oikeudet ja oikeat pronominit, ja jos näistä edes puheen tasolla lipeää, saa melkoisen sakin hivutuksen. Jos sen sijaan lentelee ihan noin vain huvikseen  ja aiheuttaa ilmastoa muuttavia päästöjä, se on ihan OK ja siitä huomauttaminen huonotapaista - vaikka päästöt varmasti uhkaavat tulevaisuuttamme paljon enemmän kuin väärä jonkun sanominen mieheksi. 

Lopetan aamuahdistukseni purkamisen tähän. 


Kommentit

jaywink sanoi…
Kiitos tästä, jaan samat ajatukset 👍

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc