Lucy by the Sea / Elizabeth Strout
Lucy by the Sea / Elizabeth Strout
Lucy, Elisabeth Stroutin alter ego, kertoo tällä kertaa elämästään pandemian aikana. William, Lucyn entinen aviomies, on tiedemies ja lääkäri ja hän huolestuu pandemiasta ja saa vuokrattua talon Mainesta, aivan meren rannalta. Hän vakuuttaa Lucyn eristäytymisen tärkeydestä, ja he muuttavat New Yorkin
kodeistaan Mainen taloon. Lucyn ja William erosivat aikanaan Williamin syrjähyppyjen vuoksi, mikä vaikutti kovasti heidän rakkaiden lastensa Beckan ja Chrissyn elämään. Nyt he siis muuttavat ystävinä kauas ihmisjoukoista.
Molemmat päähenkilöt ovat yksinäisiä. Williamin vaimo jätti hänet vuosi ennen pandemiaa, Lucyn sellistimies David kuoli samoihin aikoihin. Yksinäisyys lähensi entisiä aviopuolisoita. Siitä saimme lukea jo edellisestä kirjasta Oh, William, jossa William saa tietää hänellä olevan siskon ja myös äitinsä erikoisesta elämästä. Silloinkin Lucy ja William seikkailevat Mainessa, jossa Stroutin kirjat tapaavat tapahtua.
Lucy ja William elävät pandemian eristystä pienessä talossa meren rannalla. He keskustelevat elämästään, löytävät uusia asioista, aiemmin sanomattomia tunteita, unohtuneita tapahtumia yhteisestä ja ystäviensä elämästä. He myös tutustuvat talon heille hommanneen Williamin ystävän Bobin kautta paikallisiin ihmisiin. Ja vähitellen heidän välinsä lämpenevät, he huomaavat yhä tarvitsevansa toisiaan.
Kirja ei ole juonivetoinen, juoni tai tapahtumien kulku on vain keino luoda tilaa ihmiselämästä, ihmissuhteista, kirjoittamiselle. Lucy tarkkailee elämäänsä, ihmisiä elämässään ja kirjoittaa jutustelevaan tyyliin havainnoista, tunteistaan. Strout osaa sanoa vähin sanoin paljon. Mieleeni tulevat Merete Mazzarellan omaelämäkerralliset teokset, koska niissä on samanlaista viisautta ja lempeää ymmärrystä.
Lucy by the Sea on ensimmäinen pandemian ajasta, tunteista, vaikeuksista kertova teos, jonka olen lukenut. Kirja toi omat muistoni taas esiin, vertailin Lycyn ja Williamin kokemuksia Mainen maaseudulla omiini Roihuvuoressa. Ne osoittautuivat hyvin samanlaisiksi, ja siksi kirja toimii jonkinlaisena salaviisaana terapianakin
Suosittele Lucy by the Sea -kirjaa kaikille. Sen luettuaan on taas hieman viisaampi ja ymmärtää ihmisyyttä pikkaisen paremmin. .

Kommentit