Edesmenneitä ystäviä

Mitä kauemmin elää, sitä useampi ystävä lähtee edeltä. Olen nyt 54-vuotias ja muistelen aina välillä, melkein päivittäin kuolleita ystäviäni. Yleensä muistelen heitä hiljaa mielessäni, joskus ystävieni kanssa keskustellen, ja nyt kirjallisesti. 

Ensimmäisen kuolleen ystäväni nimeä en muista. Hän oli rinnakkaisluokallani ylästeella, sellainen reipas ja reteä kaveri, joka meidän muiden tavoin alkoi 14- ja 15-vuotiaana tutustua alkoholiin. Kuten silloin monille kävi, hän nautti alkoholia liiaksi, sammui, ja jäi pahaksi onnekseen makaamaan selälleen, oksensi ja tukehtui. Sen jälkeen me muut opimme pitämään huolta sammuneista, useamman toimitimme kotiin ja kodin kautta sairaalaan. 

Yläaste-ikäisenä tutustuin pitkätukkaiseen heavy-musiikkia kuunnelleeseen Topi K:aan. Hän asui läntisessä lähiössä ja kävi koulua, jossa isäni opetti saksaa. Hänen äitinsä oli myös saksan opettaja, joten myös isäni tunti Topin, kuten niiin monet muutkin ystäväni. Topi oli vallaton hahmo, aina keksimässä ihmeellisiä tempauksia. Seurakuntien pyöräretkellä Gotlannissa Topi totesi, että heavy-miehellä on oltava mustat farkut eikä äidin ostamat mammapojan siniset. Topi hankki jostain paksun mustan tussin ja parin tunnin aikana väritti farkkunsa mustiksi. Minä ehdotin samaa äidilleni, en saanut lupaa. Myöhemmin Topin tempaukset muuttuivat vaarallisemmiksi: hän sai päähänsä, että Särkänniemessä luokkaretkeileviltä voisi saada rahaa uhkailemalla ja pyysi minua mukaan. Minä en rosvohommiin halunnut ja jäi epäselväksi toteuttiko Topi ideansa. Topi oli keskeinen hahmo kaveripiirissämme, mutta muutettuani Helsinkiin kadotin yhteyden häneen. Myöhemmin kuulin hänen menehtyneen ylenmääräiseen juopotteluun. 

Kävin koko lukioajan iltaisin ja viikonloppuisin ja kesäisin töissä Sokos-marketissa pullo- ja kärrypoikana. Otimme vastaan tyhjiä pulloja ja keräsimme ostoskärryt kassojen takaa ja parkkipaikalta. Työ oli mukavaa, meillä oli hyvä porukka, ja paljon tempauksia ja kolttosia, joista myöhemmin lisää. Töissä tutustuin Tommi T:ään, jonka äiti minun äitini lailla oli töissä marketin kassalla. Pidin Tommista heti. Hän oli valoisa, terävä, iloinen kaveri, jonka seurassa ei ollut tylsää. Hänen kanssaan saattoi keskustella monimutkaisistakin asioista. Tommi jatkoi lukion jälkeen Lappeenrantaan, valmistui energiataloudesta ja erikoistui päästökauppaan. Aikuisena hänelle puhkesi kaksisuuntainen mielenterveushäiriö, joka jollakin tavalla koitui hänen kohtalokseen. Olimme juuri tavanneet pari vuotta aiemmin Tommin muutettua Helsingissä Roihuvuoreen, ja jäin suremaan. 

Yhteisössä asuessani ja Helsingissä opiskellessani tutustuin elokuvaohjaaja Jari Ä:öön ja kansalaisaktivistia Raino O:aan. He olivat molemmat melkoisia hahmoja: Jari pukeutui aina mustaan pukuun ja valkoiseen paitaan, tiesi kaiken elokuvista ja oli aika kertomassa hassuja juttuja. Raino oli keskeinen hahmo ties missä kaikissa kansalaisjärjestöissä, tiesi minun mielestäni kaiken tiedettävissä olevan filosofiasta ja sosiaalitieteistä. Jari asui aina välillä yhteisössämme, Raino oli vakiohahmo juhlissamme. Eräistä juhlista Raino lähti kotiinsa, tapansa mukaan melkoisessa tuiskeessa, ja myöhemmin saimme tietää hänen menehtyneen, joskin tarkka syy joko jäi epäselväksi tai olen sen unohtanut. Jaria tapasin toisinaan yhteisöaikojen jälkeen, hän oli aina ennallaan, mutta jostain syystä hänen elämänsä päättyi korkealta putoamiseen ennen 40-vuotispäiviä. 

Tampereen teekkarit järjestivät 80-luvulla juhlia koulun pommisuojassa. Juhlissa kävi muitakin kuin teekkareita, ja Tuomo L:n kanssa (joka hänkään ei ollut teekkari) tutustuimme siellä Heidiin ja Piaan. Heidiä en tavannut bileiden jälkeen montaakaan kertaa, mutta Piaan törmäsin usein. Hän perusti new age -kaupan Kallioon, työskenteli Rautatietorin kioskissa. Kauppa ei menestynyt, ja Pian elämä hänen omienkin juttujensa mukaan ei ollut hyvää ja hän päätti päivänsä aivan yllättäen. Viimeisen kerran tapasin hänet kesällä 2003 ollessani työmatkalla Suomessa Kiinasta. Olisinpa tiennyt mitä oli tapahtumassa, olisin ehkä yrittänyt auttaa pontevammin, vaikkei siitä ehkä apua ehkä olisi ollutkaan. Pian iloinen hahmo tulee usein mieleeni Rautatientorilla pyöräillessäni. 

Vanhin ystäväni Tero L menehtyi syksyllä 2023 pitkäaikaiseen sairauteen. Olimme ystäviä 2-vuotiaista lähtien, tutustuimme ilmeisesti puistotädin hoivissa Aleksanterin kirkkopuistossa. Keppostelimme, vietimme pikkupoikien elämää, olimme luokkakavereita koko peruskoulun, ja sen jälkeenkin tapasimme lukemattomia kertoa, myös jo asuessani Helsingissä. Vaikka Tero sairastikin kauan ja hänen sairautensa oli parantumaton, hänen kuolemansa järkytti minua suuresti. Se sai elämän tuntumaan rajalliselta, jotain suurta tärkeää katosi elämästäni. 

Muistelmissani olen monta kertaa maininnut Billy-miehen, Tampereen kuuluisan psychobilly-mastarin, jonka muistokirjoituksia Googlekin löytää. Billyn perhe muutti Savonlinnasta Tampereelle, ja Billy tuli luokallemme noin 10-vuotiaana. Billy oli melkoinen hahmo, jo ensimmäisenä koulupäivänä otti tavakseen kävellä päin ovia ja sanoa oho. Häneltä eivät ideat loppuneet ikinä. Perustimme muun muassa salaisen armeijan, Muu Vaaran, johon otimme jäseniksi vain harvoja ja valittuja. Armeijassa ylennyksiä sai tekemällä kepposia, mutta niiden piti olla hauskoja, paikkojen rikkominen ei sopinut. Muu Vaara muuttui myös punk-yhtyeeksi, joka harjoitteli Billyn kodin olohuoneessa, ja joka ei onneksi koskaan esiintynyt. Billy osasi soittaa kitaraa, Tuomo L pysyi pahvilaatikoittensa kanssa rytmissä, mutta minun bassonsoittoni oli luokatonta. Billystä pitää kirjoittaa joskus paljon lisää, todettakoon, että hänelle maistui alkoholi liiallisissa määrin, mikä koitui hänen kohtaloikseen. 

Muistelmistani käy ilmi, että päihteet ja erilaiset mielenterveyden ongelmat, joskus yhdessä toisiaan lisäten, ovat koituneet ystävieni kohtaloiksi. Kukaan ei ole kuollut onnettomuuksissa eikä suoraan rikoksen uhrina, vaikka pahoinpitelyillä on ollut joidenkin (tässä kirjoituksessa mainitsemattomien) kohdalla merkitystä. Yksikään ystäväni ei oel vielä kuollut sydäntauteihin, syöpään kuolleita tiedän vain yhden (tässä mainitsemattoman). Vanhempieni sukupolvesta 54-vuotiaana moni oli jo kuollut sydäriin tai liikenteessä. Maailma on parempi silläviisiin.