Puhelinpiloja / fragmentti

“Valtion veturiveneveistämö” vastasi Billyn faija puhelimeen 1980-luvulla. Kun kerroin tästä Sirkku-puolisolleni, hän kertoi ystävänsä Saaran oppineen saman pilan isältään 1970-luvulla Kouvolassa. Mistähän se on peräisin? Mikä on veturivene ja missä niiden veistämö on ollut?

Vastauspiloja oli vaikka kuinka paljon. Oli tapana vastata puhelimeen ties mitä muka-nokkelaa. Koska puhelin yleensä oli perheen oma, tai ystävän perheen, niin oikeastaan siinä vain nolasi itsensä. Pikkupojat eivät vaan itse nolouttaan tajunneet naurultaan. 

Muitakin piloja oli. Tampereella oli suurinta hupia soittaa Karhu-apteekkiin ja kysyä onko karhu apteeksissa. Karhu oli aina apteekissa, mikä innoitti naurunremakan: “No, ajakaa se äkkiä pois sieltä. Apteekin henkilökuntaa tuskin nauratti. Suurta riemua syntyi myös poliisille soittamisesta: “Hei, täällä on joku heittänyt veivinsä mäkeen”, tai sitten semmoisesta kepposesta vaan kerrottiin juttuja. Tuskin kukaan uskalsi, oikeasti. 

Ovipuhelimet sulkivat rappujen ovet 1980-luvulla. Puhelin kuin puhelin, joten ovipuhelimella saattoi soitella asuntoihin, ja kysellä typeriä. Joskus toki  ovipuhelimeen sanoimme mahdollisimman asiallisesti “lehdenjakaja”, jotta pääsimme teininä pakkasesta rappukäytävään hetkeksi lämmittelemään. Usein rapusta tuli äkkilähtö, koska kaljoittelevista teineistä lähtevä ääni ei aikuisia, ja aivan erityisesti vanhuksia, viehättänyt.

Nokia Datalla kesällä 1988 minut ja ystäväni laitettiin vastaamaan asiakkaiden puheluihin. Hyvän työn mittariksi laitettiin vastaamisen nopeus, joten vastasimme nopeasti, ja laitoimme pikaisesti luurin takaisin. Pila sekin, mutta saimme puhuttelun ja siirron muihin hommiin. 

Miksi en muista muita puhelinpiloja? Muistatko sinä?


Kommentit

Anonyymi sanoi…
Veturi- ja veneveistämöitä toimii Suomessa edelleen kun rekistereistä hakee. Olisikohan Spedeä tms. kiittäminen.
Anonyymi sanoi…
Olipa se pitänyt arvata, että savolaisten juttuja tämäkin. t. Mane

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc