Kukaan ei puhu tästä / Patricia Lockwood
Pandemiakaranteenin aikana iPhonella kirjoitetu Kukaan ei puhu tästå kertoo kolmannessa persoonassa nuoren naisen elämästä SoMen aikakaudella. On olemassa portaali, jossa käydään keskusteluja, ja jossa keskustelut leimahtavat yhtäkkiä kuollakseen. Päähenkilön elämä on tiukasti sidoksissa portaailiin. Välillä hän onnistuu kirjoittamaan vitsin tai huomion, joka saa aikaan suuren kohun ja näin hän pääsee paneelikeskusteluihin ottamaan kantaa. Siellä hän tuntee itsensä ulkopuoliseksi ja tunkeilijaksi, asiattomaksi ja ansiotta esille päässeeksi.
Kirjan jälkimmäisessä osassa päähenkilön sisko saa lapsen, jolla on terveysongelmia. Elämä muuttuu, porttaalin lumo haihtuu. Myös kirjan teksti muuttuu. Siinä missä kirjan alussa teksti on fragmentaarista, toisiinsa liittymättömiä katkelmia, reagointi, loppuosan teksti on tavanomaisempaa kaunokirjallista kertomista, kappaleet jopa liittyvät toisiinsa. Portaali vaanii yhä taustalla, mutta se ei enää määrää elämää.
Kirjan lukeminen on hieman työlästä, jos alusta asti odottaa juonta, johdonmukaisuutta. Teksti on sujuvaa, lauseet hyvin mietittyjä, mutta aluksi tarina ei vie mihinkään. On kuin selaisi satunnaisesti yhden kirjoittajan twitteriä eikä tietäisi mihin mikin liittyy. Vähitellen tähän alkaa tottua ja teksti alkaa elää omaa elämäänsä, sen ymmärtää kokonaisuutena, kun sitä katsoo tavallaan kauempaa, kuin pikseleistä koostuvaa kuvaa.
Erikoinen kirja.

Kommentit