Rakkaudesta lajiin - Kriittisiä keskusteluja musiikkikritiikistä

 Rakkaudesta lajiin - Kriittisiä keskusteluja musiikkikritiikistä

Maaria Ylikankaan ja Taru Torikan ideoimassa ja juontamassa kritiikkikeskustelursarjassa oli tänään aiheena musiikkikritiikki. Keskustelemassa olivat kriitikot Mervi Vuorela ja Arttu Seppänen. 

Aivan aluksi keskustelijat totesivat nykytilanteen: musiikkia tehdään enemmän kuin koskaan, mutta musiikkikritiikille (eli musiikkia käsittelevälle taidekeskustelulle) on vähemmän tilaa kuin koskaan. Musiikkilehdistö on likimain kuollut. Yhä elossa olevat lehdet vaativat kriitikoilta myyviä näkökulmia, human interest -sisältöä. Hesari dominoi koollaan, mutta on nirso, ei halua kritiikkejä marginaalisista vaan pääosin jo suosituista ja tunnetuista. 

Niin ja lukijat eivät osaa lukea vaan ottavat kritiikit omien makujensa moittimisena. Lisäksi perinteinen tähtiarvostelu on mennyt rikki, alle viiden tähden ei oikein kehtaa antaa, koska Über etc ovat niin opettaneet. 

Näiden toteamusten jälkeen keskustelu käsitteli kriitikon koulutusta, jota ei ole. Kaikki ovat itseoppineita, omasta intohimostaan liikkeelle lähteneitä. Hesarin tuleva kritiikkikoulu sai keskustelussa kädenlämpöistä tukea, hieman moitteita nuorten kosiskelusta videoarvoiden myötä. 

Keskustelu oli kiinnostavaa - ja joska sitä ei tallennettu eikä striimattu, en minäkään sitä kokonaan referoi. Näihin keskusteluihin on syytä vaivautua paikan päälle. Ovat tärkeitä! 

Jäin miettimään miksei Hesari voisi vaikka kerran viikossa julkaista sivun verran musiikkikritiikkiä. Jos kritiikit voisi kirjoittaa paperilehteen hieman lyhyempinä ja nettiin pidempinä, niin se voisi palvelulla monenlaisia lukijoita ja myös kriitikoita hyvin. 

Mietin myös nykyisen yksittäisiin biiseihin keskittyvää jakelukanavaa. Mikä on käsitteeen “levy” merkitys? Ennen levy oli fyysisen välineen määrämittainen, nykyisin mikään ei rajoita paitsi luovuus, joten pitäisikö arvostellakin vain yhden tai muutaman biisin kokonaisuuksia?