Sofia: telttakaupunki ja Vitošan huippu

Kesällä 1990 pyöräilimme Gdańskista Istanbuliin. Tämä on käsin kirjoitetusta päiväkirjastani. Ihmisistä käytän nimikirjaimia, ja tekstiä on hieman siistitty.

Perjantai 20.7.1990, Sofiassa itsepalveluravintolassa

Ensiksi itsestäni: joka lihasta kolottaa, ja olo on todella tylsä ja voimaton. Eilinen 120 kilometrin vuoristopätkä imi todellakin viimeisetkin voimat. Liki kaikki varastot kuluivat jo 1483 metrin nousulla, ja sen jälkeen matkaa oli jäljellä vielä 75 km. Vuoret madaltuivat ja mäet pienenivät, mutta tihenivät. Pääsimme kuitenkin perille Sofiaan ja jäimme tien varren leirintäalueelle hieman ennen ukkosmyrskyn alkamista.

Sofia on mielenkiintoinen. Ilmassa on tapahtumia ja jännitystä. Opiskelijat ja jotkut muut ovat pitäneet leiriään puoluetalon edessä jo ties kuinka monetta kuukautta. Vaatimukset leirin lopettamiseksi ovat melkoiset:

  • edellinen valtionpäämies on saatettava oikeuteen
  • uusi parlamentti on koottava niin, että sen ulkopuolelle suljetaan kaikki, jotka ovat syyllistyneet keskitysleirien pystyttämiseen, toisinajattelijoiden murhaamiseen tai Tšernobylin aikaisiin rikoksiin Bulgarian kansaa vastaan
  • salaisten agenttien ja virkamiesten nimet on paljastettava
  • puolueen omaisuuden lähteet, määrä ja käyttö on paljastettava.

Sitten istuskelu lopetetaan, jos saadaan kirjalliset vakuudet, mutta telttakaupunki säilyy. (Julistus annettu 7.7.1990.)

Samaan aikaan korttelin päässä poliisit ovat saartaneet parlamentin mielenosoitusten pelossa. Sen sisällä on satoja poliiseja melkoisin pyssyin. Toisaalta eipä kansalaisille ole paljon mitään nähtävää. Jotakin poliitikkoa tietty voisi haastatella?

Sofia on jonkinlaisessa kattilassa, joka on avoin vain itään. Ilma on painostava ja kostea. Ukkonen on tulossa taas tänään, sanoo joku.

Kaupoissa ei ole juuri mitään. Köyhyys on silmiinpistävää täälläkin. Turisteja ei ainakaan ole huijattu koristelemalla pääkaupunkia (vrt. Praha ennen). Talot rapistuvat, osa on jo romahtanut kasaan. Juuri romahtaneen talon viereen on äskettäin pystytetty yli 20-kerroksinen hotelli. Helvetin mautonta.

Lauantai 21.7.1990, Sofia

K ehti puuhailla kaikenlaista ennen heräämistäni, esimerkiksi pestä pyykkiä. Minä tein muistiinpanoja ja otin tanskalaisen suihkun. Aikaa kului, lähdimme kaupungille syömään ja päätimme mennä vuorelle (Vitoša, 2290 m).

Ratikasta lensimme pihalle liputtomina pummeina. Vaihdoimme taksiin bussiterminaaliin asti, josta pääsimme noin 1800 metrin korkeuteen. Hissit eivät toimineet, joten menimme vuoren laelle (lähimmän, ei korkeimman huipun) jalkapatikassa. Sandaaleista ei juuri ollut hyötyä, ja yli puolet matkasta kiipesinkin paljain jaloin.

Söimme ravintolassa ja menimme alas kaupunkiin. Siellä huomasimme kameran kadonneen.

Sunnuntai 22.7.1990, Blagoevgrad

Olemme Blagoevgradissa sata kilometriä Sofiasta etelään. Aamupäivällä palasimme Vitošalle etsimään kadonnutta kameraa. Ylös vuorelle nousimme ensin gondolihissillä ja sitten tuolihissillä. Ihmeellistä, mutta minua ei lainkaan pelottanut. Kamera löytyi, onneksi!

Leirintäalue maksoi 175 levaa, ja se piti maksaa virallisesti vaihdetulla valuutalla. Kaikki virallisesti vaihtamamme valuutta kului siihen. Tullissa voi tulla hieman selittämistä. Saapa nähdä.

Leirintäalue kummitteli jälleen. Ajoimme 90 km ennätysnopeudella 22 km/h ja saimme kuulla, että seuraava on 80 km etelämpänä. Siinä emme ehdi mihinkään. Söimme ravintolassa juustopihviä.

Maisemat Sofiasta tänne olivat todella kauniit. Tie kiemurteli laaksossa joen mukana, ja vuoret kohosivat sen vieressä kuin vartijat. Myötätuuli kohotti mielialaamme ja siivitti ajoamme.

Tässä 70 000 asukkaan kaupungissa on useita kahviloita ja laaja kävelykeskusta. Uskomattoman hiljaista.

Kommentit