Wien shortseissa ja sanomalehtien alla

Kesällä 1990 pyöräilimme Gdańskista Istanbuliin. Tämä on käsin kirjoitetusta päiväkirjastani. Ihmisistä käytän nimikirjaimia, ja tekstiä on hieman siistitty.

Kirjoitettu osin 10.7.1990 Pécsissä ja osin 14.7. Belgradissa. Aikaa on kulunut hurjan nopeasti ja paljon, joten kirjoitan väliin jääneistä päivistä.

Lauantai 30.6.1990

Wieniin menimme Győristä junalla vain huomataksemme kauppojen jo sulkeneen ovensa. Tilanne oli hieman ongelmallinen, sillä matkatavaroina meillä oli vain olkalaukut. Ainoa todella hyödyllinen tavara oli aurinkovoide. Housut sun muut jäivät Győriin. Shortseista ei ollut paljon iloa illan viilennyttyä.

Lähellä Tšekin rajaa yritimme liftata Bratislavaan. Parin tunnin yrittämisen jälkeen saimmekin kyydin jonnekin 25 kilometrin päähän, mutta pimeä yllätti ja palasimme takaisin. Paluumatka Wieniin sujui jo helpommin. Saimme kyydin slovakilta, joka ei liiemmin kieliä puhunut ja jätti meidät keskelle moottoritietä. Pienehkön seikkailun jälkeen pääsimme ihmisten ilmoille, vaan eipä montaakaan ollut enää liikkeellä.

Seikkailimme ympäriinsä ja lopulta nukuimme puistossa, minä ikiaikaiseen kulkurityyliin sanomalehtien alla.

Sunnuntai 1.7.1990

Aamu valkeni meille aivan Wienin keskustassa puiston penkillä. Kello oli viisi, kun menimme Westbahnhofille odottelemaan aamua. Kävimme varaamassa paikat retkeilymajasta, palasimme keskustaan rahaa vaihtamaan ja sitten taas metrolla majalle. Sama sahaaminen kesti kello 14 asti, jolloin palasimme lopullisesti majalle puolikuolleina väsymyksestä ja nukuimme aamuun asti.

Millainen sitten oli öinen Wien, suurkaupunki ja yksi saksalaisen kulttuurin keskuksista?

Keskustassa kulkiessamme emme juuri mitään nähneet, vain kapakoista (jotka ovat auki kolmeen tai neljään asti) tulevia ihmisiä. Kaikkialla uneenomainen rauhallisuus laajeni yllämme. Olin aina kuvitellut suurkaupungit öisin kaameiksi. Emme nähneet asunnottomia, maailmanmenosta pudonneita emmekä toivottomia ihmisiä. Heillä lienee omat paikkansa, mutta heitäkin on oltava kaiken tämänhetkisen hyvinvoinnin ja vaurauden keskellä. Öinen Varsova oli vertaansa vailla.

Kaupunkina Wien oli suunnilleen odotusteni mukainen: tavanomainen saksalainen keskusta tavanomaisine länsimaisine liikkeineen, historia ja nykypäivä toisiinsa nivoutuneina (ja toisiaan hieman häiriten tietty). Tämäkin kaupunki on rakennettu autojen ehdoilla, autoille. Suuret kehätiet kiertävät sitä ahdistaen, eikä Tonavaa pääse edes liki, koska molemmilla puolin reittiä tukkivat moottoritiet. Pyöräilijöistä on pidetty melko hyvää huolta: pyöräteitä risteilee tiheänä verkkona ympäriinsä. Matala, tasainen maasto vielä lisää kevyen liikenteen helppoutta. Ilma oli melko puhdasta.

Ehkäpä kaupungissa pitäisi olla öisin. Silloin näkisi sen, mitä ei ole tarkoitettu turistien nähtäväksi. Öisin, yksin, kaikki aistit valppaina, kynä kädessä. EHKÄ?

Maanantai 2.7.1990

Päivä, jolloin liikuimme ratikalla, bussilla, metrolla, autolla, junalla ja vihdoin 50 kilometriä pyörälläkin. Hieman matkaa kävelimmekin.

Aamulla satoi pahaenteisesti ja epämukavasti. Saimme kuitenkin hankittua renkaat pyöriimme pienoisen etsiskelyn jälkeen.

Lähdimme liftailemaan kohti Győria. Muutaman lyhyehkön pätkän jälkeen olimme sateessa mahdottomassa paikassa kahdeksan kilometrin päässä Bruck an der Leithasta. Rakennustyömaalta teimme itsellemme sadeasut, joita emme onneksi tarvinneet, sillä loppumatka sujui melko helposti. Paikasta, josta on 30 km Győriin ja jonka nimessä on 25 kirjainta, jatkoimme junalla.

Győrista ajoimme kiivasta vauhtia pimeyttä pakoon, pimeyteen, ja noin kymmeneltä (lähtö oli ennen kahdeksaa) olimme jo 45 kilometrin päässä Komárnossa Tšekkoslovakiassa. Olimme siis samana päivänä olleet kolmessa eri maassa. Leirintäalueen löytäminen oli taas hieman vaikeata. Päädyimme suljetulle alueelle, puolittain aavepaikkaan.

Kommentit