Autoilu surkastuttaa aivot

Autoilevan ihmisen aika kuluu autoillessa. Autoillessa ei voi ajatella, koska pitää koko ajan tarkkailla herkeämättä liikennettä. Ahtaassa, joskus jopa epämukavassa, tuolissa istuminen paikallaan, joskus aamuin illoin tuntikausia, ei myöskään auta ajattelua. Luovuus kärsii liikunnan, raittiin ilman ja päivittäisen samankaltaisuuden vuoksi. Maisematkin eli muiden autojen takalistot ovat samanlaisia päivästä toiseen.
Autoilijan aivot

Ei siis ole mikään ihme, että paljon autoilevat pitävät autoilua ja siihen välittömästi liittyviä asioita kaikkien asioiden metaforina. Kun autoilijan on tarpeen havainnollistaa jotain, hänen mieleensä tulevat liikennevalot tai kierroslukumittarit. Kun autoilija yrittää keksiä uuden käsitteen, hän mieleensä tulevat ensimmäisenä muiden autojen takapelleissä olevat sanat. Ennen kaikki oli turboa, nyt kaikki on hybridiä. Ihan mikä tahansa idea/asia/laite, jossa on vähintään kaksi osaa, on nykyisin hybrid. Hybrid sitä ja tätä. Kas kun ei putrid (NSFW).


Kun autoilijan pitää ilmaista, että hänellä on paljon tekemistä, autoilijan päähän tulee ruuhka. Siksi autoilijat puhuvat ruuhkavuosista. Ruuhkavuosina on aina kiire, mitään ei ehdi tehdä kunnolla. Tai jotain sinnepäin. Ruuhkassa ole kiire eikä paljon tekemistä. Ruuhkassahan ei voi kuin odottaa ja olla kärsivällinen ja olla tekemättä mitään. Ruuhka on aivan päinvastainen tilanne lapsiperheen aamukiireeseen verrattuna. Autoilija ei sitä tiedä, koska autoilu on surkastuttanut autoilijan ajatuskyvyt.

Ruuhkavuottta parempi metafora olisi jonovuosi. Jonossa on paljon palveltavia ja vähemmän, usein jopa vain yksi, palvelija. Siksi jonossa palvelijalla on usein hieman kiirus ja työt tuntuvat loputtomilta. Autoilijalle näin kirkas ajattelu ei ole mahdollista, koska hän istuu ruuhkassaan

Autoilijoiden kannattaisi  autoillla vähemmän, jotta hän voisi keksiä parempia metaforia.

Pyöräilijää eivät ruuhkat haittaa. Siksi hänen ajattelunsa pysyy virkeänä ja luovana.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc