Rekrytointi seis - järki hoi?

Suomella menee kuulemma huonosti. Rahaa on yhä vähemmän. Mukamas. Kun kerran rahaa on vähemmän, niin ei ole enää varaa maksaa kaikille työntekijöille palkkaa. On siis päästävä eroon työntekijöistä. Luonnollinen tapa olisi päättää mitkä tekemiset eivät jatkossa ole enää tekemisen arvoisia ja antaa potkut näitä hommia tekeville. Näin organisaatio pystyisi keskittymään - omasta mielestään - tärkeimpiin tehtäviinsä.

Monet organisaatiot eivät kuitenkaan tee näin. Tai oikeastaan organisaatioiden johto ei joko uskalla tehdä näin tai ei osaa päättää mitkä tehtävät ovat tekemisen arvoisia ja mitkä eivät. Onneksi osaamattomuuden ja päättämättömyyden voi peittää julistamalla organisaatioon rekrytointikiellon.

Esimerkiksi Helsingin yliopisto asetti viime vuonna (2012) rektytointikiellon. Rekrytointikiellon tavoitteena on rehtorin sanoin

– Yliopisto pyrkii kaikin keinoin välttämään henkilöstön lomauttamista tai taloudellisilla syillä tapahtuvaa henkilöstön irtisanomista, rehtori Thomas Wilhelmsson painottaa.

– Rekrytointikiellon tavoitteena on, että tarvittavat henkilöstövähennykset voidaan toteuttaa luonnollisen poistuman kautta. Näin ollen esimerkiksi eläkkeelle jäävien tilalle ei automaattisesti palkata uusia työntekijöitä.

Koska eläköityvän tilalle ei palkata uutta, on eläköityvän työ ollut turhaa. Eläköityvän tilalle voidaan toki siirtää joku muu yliopistolainen. Silloin hänen työnsä on ollut turhaa. Vaikka miten monta ihmistä siirrettäisiin tuolista toiseen, jonkun työ on jo nyt turhaa. Miksi sitä ei voisi sanoa heti ja antaa potkuja?

Lisäksi on huomattava, että rekrytointikielto ulkoistaa johtamisvastuun työntekijöille. Yliopisto ei enää itse päätä, mitä osaamisia se tarvitsee. Työntekijät päättävät, koska jos joku heistä lähtee, yliopisto menettää osaamisen, mutta ei voi korvata sitä palkkaamalla uutta osaajaa.

Rekrytointikielto on vastuun pakoilua ja huonoa johtamista.  Aurinko laskee huonoille johtajille.