Roihuvuoren asukasillassa Nobina ja HSL
Joukkoliikenne on eräs tärkeimmistä julkisista palveluista Roihuvuoressa. Kaupunginosamme läpi kulkee kolme bussilinjaa, joilla pääsee Itäkeskuksen ja Herttoniemen metroasemille. Metroasemilta pääsee sitten keskustaan tai itään. Koska Roihuvuoren asukkaista monet ovat viime aikaisesta gentrifikaatiosta huolimatta iäkkäitä ja vähävaraisia, joukkoliikenne on hyvin tärkeä.
Joukkoliikenteen Helsingissä suunnitteleen HSL, joka ostaa suunnittelemansa liikenteen liikennöitsijöiltä. Roihuvuoren linjat 80, 82, ja 83 liikennöi Nobina, pohjoismaiden suurin bussioperaattoria. Nobina liikennöi myös linjoja 79 ja joitakin muita.
Viime vuonna Nobina ehdotti Roihuvuori-seuralla asukasiltaa joukkoliikenteeseen ja siihen liittyvien asioiden esittelemiseksi ja niistä keskustelemiseksi. Innostuimme seuran johtokunnassa heti, mutta vaadimme Nobinaa kutsumaan paikalle myös HSL:n edustajan, koska tiesimme, että reiteistä ja aikatauluista tulisi varmasti puhe ja purnaus. Niistähän Nobina ei vastaa.
Nobina kutsui HSL:n paikalle, seurakunta lainasi seurakuntasalinsa iltamiimme, ja Kahvila Roi toimitti pulla ja keitti kahvit. Roihuvuori-seura hoiti mainostuksen ja yleisen progandan.
Ja tänään sitten kirkon seurakuntasali täyttyi Roihuvuoren, Laajasalon, Tammisalon ja Jollaksen asukkaista. Muutama innokas joukkoliikenteen käyttäjä oli saapunut paikalle Alppilasta asti. Nobina edustivat liiketoimintajohtaja, laatujohtaja, kaksi Roihuvuoressa ajavaa bussikuskia ja tiedottaja. HSL:stä paikalla oli liikennesuunnittelija. Minä johdin puhetta tai ainakin jaoin puheenvuoroja sekä yritin pitää puheenvuoret jonkin verran tolkullisen mittaisina.
Mistä sitten osallistujat keskustelivat? Mikä painoi heidän mieltänsä?
Tärkein ongelma tuntui olevan uusi 802-bussilinja, joka korvasi aiemmat Jouko-bussit. Linjan on kuulemma hidas, sen pysäkeillä on aikataulut liian pienellä, aikatauluisa ei selviä mihin bussi on menossa ja jos selviääkin, niin bussit ovat liian pieniä ja niihin ei sovi tarpeeksi rollaattoreita ja lastenvaunuja. Ilmeisesti linjan käyttäjistä osa on hyvin tyytymättömiä eikä linja täytä heidän tarpeitaan. Epäselväksi jäi kuinka monen tarpeet linja täyttää. Tyytyväisiä ei ollut paikalla.
Bussit kuulemma ketjuuntuvat Roihuvuorentiellä. Se johtuu osin tien keskikorokkeista, jotka estävät ohitukset. Toisaalta busseja menee niin usein, ettei tämän pitäisi olla mahdottoman suuri ongelma.
Siilitien terveyskeskukseen on kuulemma hankalaa päästä. Tässäkin tapauksessa ongelmasta kärsivät heikosti liikkuvat ja lasten kanssa liikkuvat. Muille ei ehkäpä ole niin kovin vaikeata. Mutta ilmeisesti olisi hyvä, jos lähimpään terveyskeskukseen olisi helpompi matka. Ehkäpä halvempaa olisi antaa taksiseteleitä vanhuksille kuin suunnitella bussit terveyskeskusreissujen mukaan. Veikkaan näet, että terveyskeskusmatkat ovat vain pieni osa kokonaisliikenteestä.
Busseissa on myös toisaan kuuma, ovet eivät aukea tai pysyvät auki ajon aikana. Kuskit puhuvat kännykkään. Jne.
Positiivistakin palautetta oli tarjolla. Bussikuskeja monet kehuivat, autot ovat parempia kuin ennen ja vuorojakin riittävästi. Luonnollisesti positiivista palautetta oli vähemmän kuin kielteistä. Niin aina.
Hieno tilaisuus. Ensimmäinen liikennöitsijän ja HSL:n ja kaupunginosayhdistyksen yhteistilaisuus ikinä. Menestyksellinen. Mielyttävä. Toivottavasti HSL ja liikennöitsijät järjestävät vastaavia muuallakin. Tarvetta olisi.
On syytä olla ylpeä Roihuvuoresta. Pioneerimeininkiä.

| HSL:n Eeva Rinne alustaa |
| Nobinan liikennejohtaja Morten Winqvist ja Eeva Rinne HSL:stä |

| Yleisöä |

Kommentit