Kannattaako? Virastot vaihtamassa järjestelmiänsä.
Virasto V haluaa vaihtaa järjestelmänsä X uuteen. X on tullut vanhaksi, sen alla oleva käyttöjärjestelmä on tullut tiensä päähän, järjestelmää ei kukaan enää osaa tai halua kehittää. Uusi on saatava. Pian, aivan heti kohta, koska X:stä aika jättää.
Tietenkään X:n vanhenemista ei voinut huomata ennen kuin tuli hätä kiire ja hoppu. Ei koskaan.
Vaan ei siinä mitään, että on kiire. Kiirehän on on aina itse aiheutettua ja siksi aivan normaalia. Eihän sitä kaiken kokoustamisen, raportoinnin ja toiminnan kehittämisen tuoksinassa aina ehdi ennakoida niinkin turhia asioita kuin käytettävien tietojärjestelmien vanhenemista. Varsinkaan, koska eiväthän asioista päättävät, budjetit laativat ja monessa kokouksessa itse istuvat käytä järjestelmiä. Käyttöä varten ovat pääkäyttäjät ja käyttäjät ja asiakkaaat ja alamaiset.
Uudistus lähtee aina budjetista: meillä on nyt 500000 euroa ensi vuodelle uuteen järjestelmään. Sillä me uuden ostamme. Ylläpitoon toki joudumme hieman varaamaan, koska laki niin sanoo, mutta ei se nyt niin nuukaa ole. Rahaa on. Kaiken rahan käytämme.
Yksikään näkemäni virasto ole lainkaan laskenut, millaisia taloudellisia vaikutuksia järjestelmän vaihtamisella on. Tai voisi olla. Eiväthän NPV-laskelmat välttämättä todellisuutta vastaa, eivät kerro totuutta. Silti olisi kiva tietää, että virastoissakin hieman edes olisi tapana - tai jopa lain vaatimana pakkoana - miettiä, joska uusi järjestelmä voisi vähentää työmäärää ja antaa mahdollisuuden käyttää virkamiesten ja -naisten aikaa johonkin muuhun. Tai jopa vähentää virkoja.
Hallitus haluaa tehostaa hallintoa. Hallintoa itseään ei voisi vähempää kiinnostaa. Konsultti ihmettelee, veronmaksaja itkee.
Tämmöisiä ajattelin eilen spinningistä kotiin polkiessani.

![]() |
| Työmatkabussi säästämässä valtion rahoja |

Kommentit