Koronapäiväkirja #15, sunnuntai 5.4.2020

Pahin ahdistus ja paniikki on nyt ohi. Pystyn taas - rajoitetussa määrin - lukemaan koronavirukseen liittyvää uutisointia ja tutkimuksia. Siksi jaan päiväkirjani jatkossa yleiseen ja yksityiseen osaan. Yleisessä osassa kommentoin päivän aikana lukemiani pandemiaan liittyviä artikkeleita etc; yksityisessä reflektoin omaa päivääni.

Yleinen 

Kuolleisuus koronaviruksen aiheuttaman tautiin eli covid-19:sta on epäselvä. Lancetissa julkaistun perusteellisen artikkelin Estimates of the severity of coronavirus disease 2019: a model-based analysis mukaan kuolleisuus Kiinassa oli todennäköisesti noin 0.66%. Mitä vanhempi potilas, sitä suurempi riski kuolla, yli 80-vuotiailla 18.4%. Lancetissa julkaistu tutkimus yrittää arvoida oireettomien määrän entistä paremmin. 

Tapausten jaottelu
Lancetin tutkimuksen kokonaistulokset ovat seuraavassa taulukossa, johon olen vihreällä merkinnyt olennaisimmat luvut eli alle ja yli 60-vuotiaiden arvoidun kuolleisuuden.

Kuolleisuus - tarkin arvio.



Lancetin tutkimuksen asettaa hieman kyseenalaiseksi USAssa havaittu tilastointiongelma. Ainakin USAssa on hyvin epäselvää kuinka moni on kuollut covid-19-tautiin. Virallinen lukema tänään sunnuntaina on noin 8000 kuollutta, mutta tämän NY Times artikkelin mukaan merkittävää osaa kuolleista ei ikinä tutkita viruksen varalta. Lisäksi tiedämme (linkki hukassa), että eräässä Espanjan maakunnassa on viime viikkoina kuollut normaalin 50 ihmisen lisäksi 50 covid-19-tautiin ja sen lisäksi selittämättömästi 80 ihmistä. Koronaviruskriisi aiheuttaa ilmeisesti muunkin kuolleisuuden nousua. 

Saksassa sen sijaan kuolleisuus (kuolleiden osuus testatuista) on tämän artikkelin mukaan 1,4% eli lähellä Lancentin arviota. Italiassa ilmoitettu osuus on 12%, Espanjassa 10%. Artikkelin mukaan syynä on laajempi testaus, monista sattumista johtuva sairastuneiden nuoruus ja aiemmin aloitettu sosiaalisten kontaktien rajoittaminen. Plus yleinen lainkuuliaisuus. 

Google-hakujen perusteella näyttää siltä, että silmäkipu voi olla covid-19:n ensioire samaan tapaan kuin haju- ja makuaistien katoaminen. Kiinnostava tapa löytää uusia oireita seulomalla google-hakuja. 


Yksityinen

Oma päiväni kului lehtiä (HS, NY Review of Books, etc) lueskellessa, pitkän blogipostauksen kirjoittamisessa suosikkihotelleistani, syödessä, ja viimein illalla ulkoillessa. Jaksoin kuin jaksoinkin kävellä 10000 askelta ympäri Roihuvuorta, lopuksi 6 kertaa oman talomme ympäri. Tavoitteena on kävellä 90 päivänä peräkkäin yli 10000 askelta. Se olisi ennätys.

Saimme eilen ruokaa K-kaupasta. Kun meillä nyt on paljon ruokaa kotona - ja seuraava ruokakuljetus tulossa ensi viikolla - ruokahaluni on palannut. Huomasin syöväni aamupäivällä melkein samaan tapaan kuin ennen pandemiaa ja poikkeustilaa. Olen iloinen ruokahalun palaamisesta, mutta pyrin silti rajoittamaan syömistä. Olisi todella hienoa pystyä laihtumaan poikkeustilan aikana 10 kiloa. Pyöräkin lähtisi kulkemaan ripeämmin, en ehkä enää olisi aina hitain ylämäissä. No, saapa nähdä.

Televisiossa uusi kausi Karppi-rikossarjasta. Ensimmäinen osa ihan kelpo rikosmeininkiä. Ruumiita ja jännitystä.

Saapa nähdä mitä jännään ensi viikolla. Toivottavasti ei mitään kovin erikoista, ihan tämmöistä samanlaista vain.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc