Tänään teimme perinteisen perhosretken Ruskeasannan Sortti-aseman lähelle. Siellä on pieni aurinkoinen rinne, jossa kasvaa aikaisin keväällä leskenlehtiä, joiden mettä perhoset syövät. Tänä vuonna kevät on viikon pari jäljessä viime vuodesta, perhosia oli vain muutamia. Emme kuitenkaan pettyneet, näimme kauniin perhosen, söimme eväät ja nautimme kauniista, lämpimästä aurinkoisesta iltapäivästä.
 |
| Perhonen |
Ruskeasantaan on
suorinta reittiä noin 18 kilometriä, yllättäen suorin reitti oli melko ruuhkaton. Vain muutamissa kohdissa oli liikkeellä lukuisia kävelijöitä ja pyöräiljöitä. Heistäkin vain muutama tolloili keskellä väylää eikä antanut tilaa kelloa soittaessamme. Ihmiset alkavat vähitellen oppia.
Muuten päivä on mennyt juuri mitään tekemättä. Valvoin myöhään aamuyöhön, nukuin liki 9 asti, lueskelin aamulla, sitten perhosretki, herkullinen lohiparsapastalounas ja jälkiruuaksi Mignonmunat kummallekin, päiväunet (1,5 tuntia). Nyt kello on jo 20.45. Ihmeellistä miten päivät kuluvat korona-aikana nopeammin kuin kuluivat ennen pandemiaa ja poikkeustilaa. Hyvä niin, kohta poikkeustila on ohi ja pääsen oluelle ystävien kanssa. Baarithat aukeavat kesäkuun alussa eli 48 päivän päästä. En kyllä ole varma uskallanko heti silloin baariin. Saapa nähdä. Toivottavasti olen terve baarien avautuessa.
 |
| Perhosretkellä |
Baarit avautuvat arvatenkin myöhemmin kuin osa muista poikkeustilan rajoitustoimista. Tänään Espanjassa osa teollisuuden ja rakennustyömaiden työntekijöistä on päässyt työpaikalleen. Saksassa terveysviranomaiset suosittelevat koulujen vähittäistä avaamista piakkoin - mutta vain jos koululaiset käyttävät koulussa hengityssuojia. Kuten amerikkalainen sanoisi: good luck with that.
Amerikasta puhuen. Siellä ovat kovasti miettimässä myös "talouden avaamista". Trump haluasin palata entiseen heti kohta just nyt. Asiasta ja pandemista jotain ymmärtävät sen sijaan sielläkin suosittelevat vähittäistä rajoitusten purkamista. Yksi mahdollinen suunnitelma on seuraavan kuvan mukainen.
 |
Rajoitus purkaminen, eräs skenaario USAssa.
|
Kuvan mukaan työntekijät palaisivat työpaikoilleen keskikesällä, immuniteetin sairastamalla hankkineet jo hieman aikaisemmin. Tämä edellyttää kuitenkin terveydenhuollon vahvistamista ja testauskapasiteetin kasvattamista. Skenaarion tekijät ennakoivat toista epidemia-aaltoa ensi syksyyn. Lopullisesti pääsisimme covid-19-sairaudesta eroon roketteen avulla joskus vuoden päästä. Toivottavasti näin kävisi.
Covid-19-sairauden lisäksi pandemia aiheuttaa paljon ylimääräisiä kuolemia eli nostaa yleistä kuolleisuuttae.
NY Timesin artikkelin mukaan pelkästään New Yorkissa oli jo viikko sitten kuollut noin 5300 ihmistä normaalia enemmän - heistä ainoastaan (sic!) 3400 covid-sairauteen. Emme siis tiedä kuinka suuri kuolleisuus on nyt emmekä kuinka suuri se tulee olemaan pandemia aikana kokonaisuudessaan.
 |
| Kuolleiden codiv-19-sairauteen ja muutoin |
 |
| Kokonaiskuolleisuus New Yorkissa vuodesta 2000. |
(
aiemmat koronapäiväkirjani)
Kommentit