Koronapäiväkirja #34, torstai 23.4.2020
Mielipidekirjoitukseni julkaistiin Helsingin Sanomissa. Kiva alku päivälle huomata se heti herättyäni klo 6.40. Ennen aamiaista kävin S:n kanssa päivittämässä hänen tietokoneensa Roihuvuoren ala-asteen opettajainhuoneen ikkunan ulkopuolella. Siinä on kotiamme lähin kaupungin wlan-verkko, onneksi, ei tarvitse lähteä Kallioon asti konetta päivittämään.
Samalla aamukävelyllä kävimme katsomassa Sankku-ponia ja ihailemassa näsiää. S ei myöskään haistanut näsiän tuoksua. Sen sijaan me molemmat haistoimme etikan S:n tehdessä uppomunia lounaaksia parsan ja perunoiden seuraksi.
Tein töitä, joskin aloitusahdistukseen meni vielä tänäänkin muutamaa tuntia kauemmin. Sain kuitenkin hyvää speksiä valmiiksi iltaan mennessä. Yleensäkin saan hommia aikaiseksi parhaiten klo 18 jälkeen, mikä on toimistotyössä hankalaa, mutta näin etänä apuarkkitehtinä enemmän kuin OK.
Kävelyllä kävin kolmasti, reilut 10000 askelta tänäänkin. Sää oli kaunis ja lämmin, parhaimmillaan yli 13 astetta, tyyntä, pilvetön taivas. Jos ja kun sää vielä paranee, käynen jatkossa ulkona kävelemässä vieläkin useammin. Se tietää lisää käsien pesemistä, saa nähdä miten nahka kestää.
Rajoituksia on tarkoitus höllentää. Itse aion pysytellä nykyisessä sosiaalisia kontakteja välttelevässä tavassani elää, koska covid-19-taudin hoito paranee koko ajan. Parempi sairastua syksyllä kuin nyt. Ei ole näet pakko nyt eikä alkukesästä.
Tänään en ole seurannut juurikaan uutisia, joten en voi niitä referoida tai kommentoida uusimpia kehityskulkuja.
Huomenna aion herätä aikaisin, saada töitä tehdyksi riittävästi ennen klo 14 ja sitten lähteä muutamaksi tunniksi pyöräilemään. Kiinnostaisi polkaista Landbon kautta Hindsbyhyn ja sieltä Immerbyn mäkien kautta Talosaareen ja kotiin. Olisi pisin lenkki pariin kuukauteen.
Posti toi lukemista.
Eilinen lähiretkipostaukseni on saanut jo liki 1400 lukijaa.
(kaikki koronapäiväkirjani)
![]() |
| Kaunis oksa |

| Uusia kirjoja SKS:sta. |
(kaikki koronapäiväkirjani)

Kommentit