Angervotieltä Anianpellontielle - Helsingin kadut 86 - 88
Jaahas, pormestari Vapaavuori on parin kuukauden pohdinnan jälkeen päätynyt siihen, että Helsingissä riittää noin 500 metriä uutta kävelytietä. Siis näin korona-aikaan. Uutta pyörätietä ei tarvita metriäkään. Vähän erilaista kuin vaikkapa Pariisissa, jossa uutta pyörätietä saivat aikaan 50 km alle kuukaudessa. Sama on meininkin Berliinissä ja monessa muussa kaupungissa,
Bogotassakin.
![]() |
| Reittini |
Mutta täytyihän sitä polkaista uutta kävelytietä katsomaan. Kuvia siitä tämä blogauksen lopussa. Samalla jatkoin Helsingin katujen pyöräilemisestä aakkojärjestyksessä, tätä loputonta harrastustani.
Tänään vuorossa olivat
- Angervotie
- Anianpellonpolku (jota ei ole olemassa kuin joissakin kartoissa)
- Anianpellontie
Angervotie
Angervotie on Haagassa, aivan Huopalahden aseman vieressä. Jotenkin minulla oli vaikeuksia kadun löytämisessä, seikkailin eksyksissä radan väärällä puolen. Onneksi seikkailin, koska kun viimein pääsin Angervotielle, näin siellä ketun! Aika jännää, oikein elävä, ei lainkaan arka kettu. Ketun näkemisestä on kulunut jo vuosia pari, ennen yksi kettu käveli joka ilta kotipihallamme.
Angervotiellä on taloja ja autoja. Muuta siitä ei jäänyt mieleen. Kadulta pääsee alikulkua pitkin radan pohjoispuolelle ja Haagan alppiruusupuistoon. Kukat olivat jo kukkineet, mutta metsän havuinen tuoksu oli hurmaava.
![]() |
| Angervotie |
Anianpellonpolku & Anianpellontie
Seuraavaksi sitten taas kerran Malmille, mutta tällä kertaa pyöräilemättä metriäkään ykköskehää. Se kun on alkanut käydä tylsäksi. Liian tuttua. Seikkailin Pirkkolantien ratikkaremontin kautta Lepolantielle, sieltä Pakilan siirtolapuutarhan kautta jokirantaan ja Malmille. Kiva reitti, vähän autoja, paljon ihmisiä, hyviä tuoksuja, muutama rusakko ja lintuja.
Anianpellonpolku on olemassa vain kartoissa, ainakin Googlen kartassa. Helsingin kaupungin omassa kartassa polkua ei ole. Maastossa on kartalle merkityssä kohdassa pieni hiekkatie, joka vie urheiluhiekka-aukiolle. Siellä oli muutama ihminen koirineen.
Anianpellontie sen sijaan on olemassa, semmoinen 70-luvun mieleeni tuova lähiökatu. Tekee mutkan, sitten loppuu. Joitakin teollisuusrakennuksia ja pieniä kerrostaloja, siis matalia.
![]() |
| Anianpellonpolku |
![]() |
| Anianpellontie |
Kaivopuiston meiningit
Tämmöisen hienon Vapaavuori sai aikaan kolmessa kuukaudessa!











Kommentit