Varovainen matkailija - Merete Mazzarella
Merete Mazzarella kertoo heti kirjansa Varovainen matkailija alussa kirjan käsittelevän matkailua, paluuta kotiin ja toistoa. Kirja kertoo Mazzarella risteilymatkasta Amazonille ja kahdesta matkasta Australiaan. Matkakertomuksen lisäksi kirja kertoo paljon Mazzarellan elämästä, perheestään, avioliitoista.
Matkoista kertovien kirjojen ongelmana on usein matkoista kertominen. Suurin osa matkasta, matkalla olemisesta, on näet hyvin arkista, aivan samanlaista elämää kuin elämä on kotona, ennen matkalle lähtöä ja matkalta palattua. Elämässä toistuvat samat asiat joka paikassa: ulkoilu, syöminen, lukeminen, Mazzarellalla kirjoittaminen, ystävien tapaaminen. Jotta matkakirja olisi kiinnostava, sen on kerrottava jostakin muusta kuin matkasta. Mazzarella kirja ei tässä suhteessa petä - saamme lukea kiinnostavia kuvauksia brittiläisistä sisäoppilaitoksista, suomalaisesta diblomatiasta 1940- ja 1950-luvuilla, akateemisesta maailmasta Mazzarellan elämän varrelta.
Kiinnostava, suositeltava kirja.

Kommentit