Trespassers - Louise Kennedy

1970-luvun Irlanti on monille tuttu IRA:n terroristien (sotilaiden) vankilaelämästä ja -protesteista kertovista dokumenteista. Tavallisten kansalaisten elämästä sisällissodan keskellä tiedämme vähemmän. Tiedon puutteeseen auttaa tässäkin tapauksessa fiktio, tuosta ajasta kertova romaani. 

Louise Kennedyn romaani Trespassers (eli muiden maalla kulkijat) kertoo rakkaudesta Belfastissa ja sen naapurissa. Parikymppinen Cushla on opettaja, joka auttaa veljeään perheensä omistamassa pubissa iltaisin. Jännitteet näkyvät pubissakin, joka on siitä erikoinen, että siellä käyvät sodan molemmat osapuolet ja lisäksi vielä yhteiskunnan väkivaltakoneiston edustajat, poliisit ja sotilaat. Olut tuo heidät yhteen, joskus sattuu kahnauksia. 

Cushla tapaa baarissa itseään vanhemman Michaelin, asianajajan, joka työkseen ajaa väkivallan kohteeksi joutuneiden oikeuksia oikeudessa. Michael on naimisissa, mutta tunnettu naistenmies. Syntyy salasuhde, jossa salaista on suhde ja se, että sen osapuolet ovat eri puolilta. Cushla on katolinen, Michael ei. Suhde elää elämäänsä Cushlan muun elämän seassa: koulussa oppilaat tarvitsevat tukea, osan heistä vanhemmat joutuvat väkivallan kohteeksi; Cushlan äiti on isän kuoleman jälkeen tuurijuoppoutunut. 

Kennedyn kuvaus 1970-luvusta, elämästä katusulkujen, yhtäkkiä syntyvien väkivallantekojen, poliisien ja armeijan mielivallan ja perinteisen ahtaan konservatiivisuuden ja valtaansa väärinkäyttävien kirkonmiesten lomassa, on hyvin uskottavaa. Rakkaus tuntuu muun ohella värilliseltä, muu elämä on niin synkkää.

Lopussa tapahtuu murha, joka lopettaa suhteen, ja joka monien väärinymmärrysten kautta johtaa pubin tuhopolttoon, elämän romahtamiseen. Kirjassa on kuitenkin vuodessa 2015 tapahtuva kehyskertomus, joka palauttaa toivon. 

Jos haluaa ymmärtää mitä Irlannissa tapahtui, ja miten sisällissota vaikuttaa ihmisiin, Kennedyn kirja on hyvä lähde.  


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc