Pyöräilyn lumo / Jody Rosen

Jos joku tekisi mitä minä en eli pitäisi kirjaa mihin käytän aikaani, niin nukkumisen jälkeen varmaan toiseksi eniten käytän aikaani pyöräilyyn, sen katseluun urheilukanavalta, pyöräilyn edistämiseen, pyöräilystä puhumiseen ja pyöräilykirjojen lukemiseen. Kotonani on muutama hyllymetri pyöräilykirjallisuutta valmennusoppaista elämänkertojen kautta reittioppaisiin ja historiateoksiin. 



Uusin lukemani pyöräilykirja on syntymäpäivälahjaksi saamani Jody Roseni Pyöräilyn lumo ja sen historia. Kirja kertoo nimensä mukaisesti polkupyörän keksimisen 1800-luvun alussa, 1800-loppupuolen pyöräilymanian kautta 1970-luvun alamaihin. Tämä kaikki on useissa kirjoissa kerrottua eikä Rosen kerro mitään uutta. Historiankirjoitus on vakiintunut. 


Rosenin kirjan ansiot ovat muualla. Hän kertoo Klondyken kultakuumeen aikana hevosmiehinä valtauksille kiirehtineiden hävinneen fillarilla saapuneille, liittää tarinan tämän hetken talvipyöräilyyn Alaskassa. Rosen myös matkustaa Bhutaniin tapaamaan kuninkaallisia ja todistamaan pitkiä pyöräkisoja yli 3000 metrin korkeudessa. Bhutanista hän matkustaa tutustumaan Bangladeshiin todistamaan Dkahan riksakuskien kurjaa elämää. Siinä välissä hän kertoo tarinan hippien pyöräretkestä Amerikan halki vuonna 1976 ja muutaman retkelle osallistuneen rakkaustarina. Ja paljon muuta, esimerkiksi 1800-luvun lopulla käydystä fillarit vastaan muut keskustelun seuraaminen on argumenteiltaan tuttua nykyisinkin. 


Kirjan kiinnostavimme tarinat ovat kuitenkin sen lopussa, jossa Rosen kertoo omasta pyöräilystään New Yorkissa, elämästään pyörälähettinä Bostonissa 1990-luvulla ja muusta omakohtaisesta. Hänen ja fillarin suhde on läheinen, hän selvästi käyttää pääosan elämästään pyöräilyyn, aivan kuten minä ja aivan kuten hyvään elämään kuuluu. 


Kirja on mainio kokoelma pyöräilytarinoita, lainauksia muista kirjoista ja oivalluksia pyöräilyn tärkeydestä. Suosittelen kirjan lukemista, mutta en kannesta kanteen vaan pikemminkin kappaleittain satunnaisessa järjestyksessä, aina fiiliksen mukaan. 


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc