Vaniljaa ja vaahteranlehtiä / Inkku Kärkkäinen


Inkku Kärkkäisen Kirsikankukkia-sarja on edennyt kolmanteen ja viimeiseen osaansa. Ammattijärjestäjä Minna Mattila on edellisen kirjan jälkeen saanut kaksoset, muuttanut keskustasta omakotitaloon Haukilahteen ja elää onnellisena mutta stresaantuneena ruuhkavuosia. Kaksosten lisäksi kiirettä luo omasta ajastaan kiinnipitävä aviomies, ikääntyvä ja omapäinen äiti ja espoolaiseen tapaana koirakin pyörii jaloissa. 



Minna kutsutaan tekemään tv-sarjaa, jossa hän auttaa ihmisiä pääsemään eroon koteihinsa pesiytyneista sotkuista eli tavararöykkiöistä. Osa ihmistä on tuttuja aiammista teoksissa, mikä tuo kirjaan jatkuvuutta ja syventää jo tuttuja hahmoja. Osa on uusia, ja heidän kauttaa kirja kertoo erilaisia elämäntarinoita. 


Päinvastoin kuin kirjasarjan aiemmissa teoksissa tavaroiden ja kotien järjestely ei ole keskiössä. TV-sarja ja sen tekeminen luovat kehykset, jossa Kärkkäinen voi kommentoida espoolaisten, keski-ikäisten, keskiluokkaisten ihmisten elämää. Kirja on täynnä sekä lukijaa myötäileviä, kaikille kohderyhmäläisille tuttuja yksityiskohtia että hieman piilotettu kritiikkiä Minna ja hänen ystäviensä elämäntavalla. 


Kirja on mainio kurkistus espoolaiseen elämäntapaan, joka on ehkä monille tuttu, mutta minulle täysin vieras. On kuin olisin saanut lukea antropoligista tutkimusta sujuvasti kirjoitetun feel-good -romaanin valekaavussa. Kiehtovaa. 


Tarina etenee sujuvasti, kieli on hyvää ja monipuolista ja lopussa on jopa yllättäviä käänteitä, ihmissuhteissa sattuu ja tapahtuu.

Mielelläni lukisiin vielä neljännenkin teoksen Minnan elämästä, mutta ymmärrän hyvin, että sen kirjoittaminen saattaisi käydä työlääksi. Jään odottamaan mihin Kärkkäinen huomionsa seuraavassa teoksessaan kohdistaa. 




Kommentit

Vuoden suosituimmat

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Lasihotelli / Emily St. John Mandel

Kairos / Jenny Erpenbeck