The end of everything / M. John Harrison

Vuoden 2026 Booker Prize -ehdokkaaksi valittu (6 parhaimmat vuonna 2026 englanniksi ilmestyneen teoksen joukkoon siis) The end of Everything ei ole syyttä valituksi tullut. Kirja on kielellisesti aivan poikkeuksellinen. Kieli on välillä kuin proosarunoa, sanasto laajaa ja yllättävää, ei lainkaan keskivertolukijalle laimennettua amerikkaa. Ks. kuvasta näyte. 

Teoksen tapahtumat sijoittuvat jonnekin lähitulevaisuuteen. On tapahtunut jotain katastrofaalista, yhteiskunta on osin romahtanut, osin sodassa ties mistä ilmestyneet iGretti-olentoja vastaan. Kukaan ei tiedä mitä ne ovat ja mitä ne haluavat, toisinaan on epäselvää onko niitä olemassakaan. 

Tapahtumat alkavat Englannin rannikolta, jossa Philip Tennet muiden aarteenetsijöiden kanssa hankkii elantonsa keräämällä meren tuomia esineitä. Esineet he myyvät sisämaassa välittäjille. Kirja ei kerro mitä välittäjät esineillä tekevät. Philip löytää olennon, jonkinlaisen robotin ja ties minkä orgaanisen yhdistelmän, jonka hän aikoo myydä Hanssonille. Vaan näin ei käy, olento kasvaa ja kehittyy eikä Philip henno luopua siitä.

Tapahtumat alkavat vyöryä hallitsemattomasti. Kerronta jättää koko ajan paljon selittämättä, luottaa lukijan kykyyn täyttää aukot. Kirjan tapahtumissa on kronologinen juonteensa, joka peittää alleen kuvauksen romahtaneesta yhteiskunnasta. Kuitenkin romahduksen jälkeenkin sota jatkuu, ruokaa ja energiaa tuotetaan. Onko romahdus sittenkin vain henkilöiden mielessä? Entä kirjassa silloin tällöin purskahtava äärimmäinen (mutta lyhytkestoinen) väkivalta?

Kirja pitäisi varmaan lukea toistamiseen, kolmannen kerran. Onko se allegoria? Onko se unta? Mitä lieneekään, lukeminen on suuri nautinto. Suosittelen - ja alkukielellä, sanakirja käden ulottuvilla.