Koronapäiväkirja #13, perjantai 3.4.2020
Tänään:
![]() |
| Yleisimmät kielet Roihuvuoressa nyt |
- Kävin aamulla tervehtimässä Sankku-ponia. Teen niin joka aamu, ponin näkeminen ja ponin kanssa jutustelu ilahduttavat.
- Löysin kotoamme uuden paikan. Siirsin Fatboyn olohuoneen ikkunan viereen. Voin makoilla, lukea ja kirjoittaa samalla kuin katselen ulos taivaalle ja kuuntelen musiikkia.
- Katselin lumimyräkkää. Muutaman tunnin ajan
- Satoi lunta vaakasuoraan, talojen välissä jopa alhaalta ylös. Kiinassa näin kerran vesisateen, joka liikkui noin 20 asteen kulmassa ylöspäin.
- Söin hyvää, yksinkertaista ruokaa: kalapihveja, parsakaalia ja perunoita.
- Muistelin nuoruuden työpaikkojani. Yllättäen muistan paljon enemmän kuin uskoinkaan. Kirjoittaminen auttaa muistamaan.
- Kävin kolme kertaa kävelyllä. Kävelin yhteensä 17000 askelta.
- Ilahduin K-kaupan kotiinkuljettamista ruokalaatikoista. Nyt meillä on ruokaa seuraaviksi viikoiksi. Tarvitsemme vain vihanneksia ja hedelmiä, joita saa jostakin tukusta kotiin kohtuulliseen hintaan.
- Luin Janet Malcolmin kirjoituksen Freudin rakkauskäsityksestä. Malcolm on yksi taitavimmista tuntemistani kirjailijoista. On aivan sama mistä hän kirjoitta, lukunautinto on taattu.
- Luin arvion Soshana Zuboffin kirjasta The Age of Surveillance Capitalism. Nyt kun pandemian aikaiset rajoitukset on joskus, ehkä piankin, purettava, tarvisemme jonkin keinon seurata tartuntoja ja altistuksia. Mitä ilmeisimmin siihen on käytettävä kännyköitä, jotka voivat pitää kirjaa tapaamistaa kännyköistä. Kun jonkin kännykän omistaja/käyttäjä sairastuu, on mahdollista ilmoittaa asiasta edellisen N päivän aikana tavattujen kännyköiden omistajille, jotta he voivat testauttaa itsensä ja tarvittaessa rajoittaa sosiaalista kanssakäymistään. Tämän tekemiseen on perustettu kansainvälinen PEPP-PT -projekti, johon pyrin mukaan.
- En nukkunut päiväunia vaikka yöunet jäivätkin viiteen tuntiin.
- Olin koko päivän rauhallinen, en ahdistunut lukemistani uutisista.
- Kuvasin kotimme siivottuamme. Kotimme on kaunis ja viihtyisä.



Kommentit