Koronapäiväkirja #35, maanantai 4.5.2020

Koronaelämäni kävi niin arkiseksi, etten keksinyt mitään kirjoitettavaa päivittäin. Tänään kuitenkin tapahtui muutoksia maamme tilanteessa: hallitus on päättänyt vähitellen lieventää valmiuslain valtuuksin asettamiaan rajoituksia. Olemme siis vähitellen, pienin askelin, pyrkimässä takaisin ennen koronapandemiaa vallinneisiin oloihin.

Ensimmäisen asteen koulut palaavat lähiopetukseen 14.5, muut asteen voivat myös palata, mutta hallitus vahvasti suosittaan olemaan palaamatta koulutiloihin ellei mikään pakota. Matkustusrajoitus lievenee hieman. Alla hallituksen tiedote kokonaisuudessaan.

  • Rajaliikenteen säädösperusteisia rajoituksia puretaan 14.5.2020 alkaen niin, että sallitaan Schengenin sisärajat ylittävässä liikenteessä pysyvään työsuhteeseen ja toimeksiantoon perustuva työmatkaliikenne sekä muu välttämätön liikenne.
  • Vapaa-ajan matkustamista ulkomaille ei toistaiseksi suositella, ja ulkoministeriön matkustusohjetta jatketaan tältä osin. Sisäministeriö laatii tarkemman ohjeistuksen rajaliikenteen asteittaisesta avaamisesta. Suomi pitää tärkeänä, että rajaliikenteen rajoitusten purkutoimia koordinoidaan EU-tasolla.
  • Ravitsemisliikkeiden asteittainen avaaminen aloitetaan 1.6.2020 edellyttäen, että nyt tehtävien rajoitusten purkamisen vaikutukset ja myöhempi yleinen epidemiologinen tilannearvio sitä tukevat. Tämä edellyttää lainsäädännön muokkaamista siten, että toiminnalle voidaan asettaa esimerkiksi asiakasmääriä ja anniskeluaikoja koskevia rajoituksia. Lainsäädäntöehdotukset tuodaan hallituksen käsittelyyn viimeistään 13.5.2020.
  • Ulkoharrastuspaikat avataan 14.5. alkaen kokoontumisrajoituksia noudattaen.
  • Urheilukilpailut ja -sarjat voidaan käynnistää 1.6. alkaen erityisjärjestelyin.
  • Kirjojen ja muiden aineistojen uloslainaaminen kirjastoista sallitaan välittömästi.
  • Seuraavat julkiset sisätilat avataan 1.6. alkaen hallitusti ja asteittain: valtion ja kuntien museot, teatterit, Kansallisooppera, kulttuuritalot, kirjastot, kirjastoautot, Kansallisarkiston asiakas- ja tutkijasalipalvelut, harrastustilat ja -paikat, uimahallit ja muut urheilutilat, nuorisotilat, kerhotilat, järjestöjen kokoontumistilat, kuntouttava työtoiminta ja työkeskukset.
  • Suurten, yli 500 hengen yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestäminen on hallituksen linjauksella kielletty 31.7.2020 asti.
  • Kokoontumisrajoituksia on tarpeen edelleen asettaa. Epidemiologisen arvion perustella on mahdollista lieventää henkilömäärärajoitusta nykyisestä 10 henkilöstä enintään 50 henkilöön 1.6. alkaen toistaiseksi. Tilanne arvioidaan uudelleen kesäkuun loppuun mennessä.
  • 50 hengen kokoontumisrajoitusta sovelletaan julkisten kokoontumisten lisäksi (suositukseen perustuvana toimintaohjeena) myös yksityisen ja kolmannen sektorin järjestämissä tilaisuuksissa, kulttuuri-, harraste-, liikunta- ja urheilutapahtumissa sekä uskonnollisissa tilaisuuksissa. Sisätilojen ja alueellisesti rajattujen ulkotilojen, kuten huvipuistojen, eläintarhojen, kirjastojen ja elokuvateattereiden osalta turvallisuus varmistetaan asiakasmäärien rajaamisen, turvaetäisyyksien ja hygieniaohjeistuksen kautta. Sosiaali- ja terveysministeriö antaa ohjauskirjeen aluehallintoviranomaisille näiden rajoitusten toimeenpanemiseksi tartuntataudin leviämisen ehkäisemiseksi tartuntatautilain nojalla.
  • Lukioita, ammatillisia oppilaitoksia, korkeakouluja ja vapaata sivistystyötä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5.2020 asti. Sen jälkeen 14.5. alkaen edellä mainittujen oppilaitosten tilojen käyttöä opetukseen hallitaan tartuntatautilain mukaisilla toimenpiteillä. Lähiopetukseen on mahdollista palata hallitusti ja porrastetusti. Valtioneuvosto kuitenkin suosittelee, että yliopistoissa, ammattikorkeakouluissa, lukioissa, ammatillisessa opetuksessa, vapaassa sivistystyössä sekä aikuisten perusopetuksessa jatketaan etäopetusta lukukauden loppuun.
  • Taiteen perusopetuksen järjestämistä koskevat rajoitukset ovat voimassa 13.5. asti, jonka jälkeen näiden oppilaitosten tilat avataan vastaavasti lähiopetukselle.
  • Etätyösuositus jatkuu toistaiseksi. Suositusta arvioidaan uudelleen kesän jälkeen.
  • Yli 70-vuotiaiden suositellaan edelleen välttävän fyysisiä kontakteja mahdollisuuksien mukaan. Valtioneuvosto korostaa riskiryhmään kuuluvien omaa harkintaa toimintaohjetta noudatettaessa.
  • Rajoitukset vierailuista sosiaali- ja terveydenhuollon toimintayksiköissä ovat voimassa toistaiseksi ja asiaa tarkastellaan seuraavan kerran kesäkuun loppuun mennessä. Esimerkiksi hoivayksiköissä etsitään uusia käytäntöjä turvallisten sosiaalisten kontaktien mahdollistamiseksi.
Mitä ilmeisemmin nämä muutokset eivät muuta aiempaa suunnitelmaani koronakesän viettämisestä: vältän läheisiä kontakteja kaikkiin paitsi S:uun. En menen sisätiloihin muiden ihmisten kanssa. Terassille saatan kesällä mennä, mutta vain jos terassi on hyvin väljä. Ravintoloihin en mene, olenhan jo tottunut syömään kotona. Pyörälenkillä saatan käydä kahvilassa ostamassa evästä, jos kahvila on väljä. Eväät syön ulkona, kaukana muista ihmisistä. Lenkillä käyn yksin tai S:n kanssa, en isoissa porukoissa. 

Virus ei ole mihinkään kadonnut, maassamme on yhä kymmeniä tuhansia viruksen kantajia, jotka kaikki voivat tartuttaa sairauden muihin ihmisiin. Ei ole olemassa mitenkään mahdollista tietää keitä olisi välteltävä, joten on selvintä vältellä kaikkia. 

Luen Camun'n romaania Rutto. Se kuvaa yllättävän tarkasti epidemian syntyä, ihmisten ajattelun ja tunteiden kehitystä. Kirjasta tunnistan itseni, maaliskuun alusta alkaen kokemani. Kirjoitan kirjasta enemmän kunhan saan sen luetuksi loppuun asti. 

Seuraavn kuukauden suunnitelani, jos vain terveenä pysyn: jatkan virtuaalista pyörämatkani kohti Gironaa, teen töitä etänä ulkomaille, lueskelen enemmän, kirjoitan yhä ahkerammin ja monipuolisemmin blogiini ja muutenkin. Aion myös vihdoin aloittaa teköälykirjojeni lukemisen, muutaman tunnin päivässä. Sää on niin hyvä, että voi lukea ulkona. Ihanaa!

Olen ollut terveenä 365 päivää. Edellisen kerran olin sairaana - siten etten pystynyt liikkumaan 30 minuuttia vuorokaudessa - vuoden 2019 vappuna. Ohessa todiste. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc