Koronakesän suunnitelmia

Koronakesän alkuun on vähän yli kuukausi. Kesähän alkaa kesäkuun alussa ja kestää elokuun loppuun. Koronavirus on varmasti seuranamme terveyttämme uhkaamassa koko kesän vaikka hallitus varmasti poikkeustilan rajoituksia höllentääkin. Tartuntojen määrä todennäköisesti vaihtelee kesän aikana ihmisen käytöksen mukaan - jos ihmiset alkavat elää kuten aikana ennen koronaa, taudin leviäminen nopeutuu. Sen havaitseminen vie viikkoja, joten tilastoista ei voi päätellä, milloin vaara on suurimmillaan. Tartunnan voi siis saada kesälläkin, jos ei ole varovainen. 
Terassi on OK!
Olen jo pitkään tuuminut asiasta samoin kuin alimmassa kuvassa haastateltu Tuomas Aivelo: kannattaa odottaa tutkimuksen edistymistä ennen kuin sairastuu. Tutkimus näet edistyy hyvää vauhtia. Mitä pidempään pystyy covid-19:sta sairastumista lykkäämään, sitä parempaa hoitoa sairaalaan päätyessään saa. Koska kukaan ei voi etukäteen tietää miten vakava tauti itsellä olisi, on rationaalista pyrkiä saamaan tauti mahdollisimman myöhään epidemian aikana - tai välttämään tauti kokonaan. Välttäminen saattaa olla vaikeata, koska epidemia voi jatkua vuosien 1918-1920 espanjantaudin tapaan pitkään ja alkaa useamman kerran.
Uusimman tutkimuksen mukaan taudin vakavuus saattaa kuitenkin olla riippuvainen tartunnan aiheuttamien virusten määrästä. Mitä isomman määrän virusta saa tartunnan hetkellä, sitä todennäköisempi on vakava, sairaalahoitoa vaativa tautimuoto. 
Miten sitten olisi hyvä viettää ensimmäinen koronakesä? 
Itse olen ajatellut pitää sosiaaliset lähikontaktit mahdollisimman harvoina ainakin syksyyn asti. Aion siis kesän yli välttää ravintoloita, kahviloita, museoita, baareja, väkijoukkoja jne, aivan riippumatta siitä miten hallitus säätää rajoituksia tai miten tartuntojen määrät kehittyvät. Kesällä on mahdollista viettää aikaa ulkona, pitää etäisyyttä lähimmäisiin. Ulkona ja varovaisuutta ylläpitäen on mahdotonta saada yhtä paljon virusta kerralla kuin sisällä. 

THL:n tutkijan kanssa olen samaa mieltä

Olutta menen kyllä väljälle ja tuuliselle terassille juomaan, mutta silloinkin pyrin istumaan muihin nähden tuulen yläpuolelle eli siten, että tuuli puhaltaa minusta muihin. Pidän myös parin metrin turvavälin muihin terassilla istuviin. Vältän paikkoja, joissa humalaiset meuhkaavat, koska suun aukominen ja samaan aikaan voimakkaasti hengittäminen (laulaminen, huutaminen etc) on todettu voimakkaasti virusta levittäväksi. Terassilla en aio kuitenkaan kauaa viipyä, koska ilmeisesti yleiset saniteettitilat voivat olla herkästi tartuttavia

Ystäviäni aion tavata usein, mutta riittävän turvavälin päästä. Se onnistuu kesällä ulkona helposti. Voimme istua puistoissa, jutella, ehkäpä pelata petankkia, tai juoda pussikaljaa ja uudelleen elää nuoruuttamme!
Uskon monen muunkin tekevän jotenkin samalla tavalla. Elämä ei kesällä ole ikävää lainkaan vaikka vatovaisuutta noudattaisikin. Se on jopa helppoa: safkaa tuovat kaupasta lähetit, myös viiniä. Ainoastaa olutta on pakko käydä kaupasta ostamassa.

Kotona kokkaaminen ja kerrostalomme grillissä grillaaminen ovat yllätän mukavia tapoja.  Ulkoilua
Taloyhtiömme yhteinen grilli
voin harrastaa sydämeni kyllyydestä kunhan vain otan eväät mukaan - tai en ainakaan mene kahvilan sisätiloihin.  Matkaillakin voinen, ainakin varokeinoin, polkupyörällä Uudellamaalla. On  mielenkiintoista rajoittaa elämäänsä ja kesälomamatkailuaan tällä tavoin, koska rajoitukset herättävät luovuuden. Ja samalla voin haaveilla Berliinistä ja oluen juomisesta Praterissa.


Lue myös alustavia ajatuksiani matkailun tulevaisuudesta. 



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Velkavaalit - missä arvot?

TOP-5 lyhyttä pyöräretkeä Roihuvuoresta ja Itä-Helsingistä

Kaikki Helsingin kadut, aukiot etc