Rutto / Albert Camus
Albert Camus'n romaani Rutto kertoo ruttoepidemian syövereihin joutuvasta algerialaisesta Oranin kaupungista 1940-luvulla. Kaupunki on algerialaiseen tyyliin kesäisin tukahduttavan kuuma, talvisin sateinen, vähäpuinen, rannikkokaupunki, muurien ympäröimä. Yhtäkkiä kaupungin rotat tulevat esiin koloistaan ulos kuolemaan, ensin muutama kerrallaan, sitten vähitellen joukoittain.
Kirjan päähenkilö on tohtori Rieux, joka yhdessä ystäviensä kanssa saa vastuulleen sekä sairastuneiden hoidon että kaupungin epidemiahallinnan suunnittelun. Epidemia leviää ensin kaupungin köyhissä osissa, sitten vähitellen myös rikkaamissa, ensin hitaasti ja sitten epidemioiden tapaan hyvin nopeasti. Yhtäkkiä ruttoon kuolee päivittäin joukoittain kaupunkilaisia, kukaan ei ole turvassa. Osa sairastuneista paranee, suuri osa kuolee.Rieux ja kaupungin johtajat luovat järjestelmän, jossa ruttotapauksen ilmetessä sairastuneen läheiset suljetaan karanteeniin, osa kouluihin, osa hotelleihin, osa urheilustadioneille rakennettuihin tilapäisiin leireihin. Leirien olosuhteet ovat surkea, ihmiset kohtaloonsa resignoituneita.
Osa kaupungin asukkaista haluaa pois kaupungista, mutta kaupungin portit ovat suljetut ja sotilaiden vartioimat. Salakuljetus on yleistä, samoin kiinnijääneiden pakenijoiden kanssa käytvät tulitaistelut. Eräs Rieuxin tuttava haluaa pois kaupungista, minkä myötä saamme nähdä salakuljetusorganisaation toiminnan.
Lopulta epidemia sammuu, kaupunki pääsee takaisin normaaliin tilaansa, portit aukeavat, ensimmäiset junat saapuvat. Ilo on suuri, tunnelma kevyt.
Camus'n kuvaus on erittäin tarkkaa. On uskomattoman hienoa lukea omia koronakokemuksiaan vuonna 1947 kirjoitetusta kirjata. Pelko, epätoivo, perusteettomat toiveet ja toivottomuus, avuliaisuuden voima ja pelon luoma hälläväliä ovat aivan liian tuttuja juuri nyt viime kuukausien ajalta. Psykologisesti romaani on kuin oppikirja meidän kaikkien nykyiseen elämään. Erittäin tärkeää lukemista.
Kirjassa on kaksi eri kertomistapaa. Suurin osa kertoo tapahtumista, Rieuxin ja kumppaneiden ja kaupungin asukkaiden arjesta ruton kynsissä. Pienempi osa kertoo kaupunkilaisten psykologiasta, yleisemmin epidemian vaikutuksista. Jälkimmäisen lukeminen on osin tuskastuttavaa, ehkäpä koronan aiheuttaman keskittymiskyvyttömyyteni vuoksi.
Kannattaa lukea Rutto!
Kommentit