Urban code - 100 Lessons for Understanding the City / Anne Mikoleit, Moritz Pürckhauer
Voiko kaupunkeja ymmärtää jonkin yleisen kieliopin tai kielen avulla? Yhteistä kieltä ja tapaa puhua kaupungeista ovat hahmotelleet ainakin Jane Jacobs erittäin kuuluisassa ja vaikutusvaltaisessa, likimain kaupunkisuunnittelun raamatuksi muodostuneessa, kirjassaan The Death and Life of Great American Cities. Siinä Jacobs korosti ihmisen mittakaavaa, kivijalan vaihtelua ja kävelijän näkökulmasta suunnittelemista. Jacobsin jälkeen kaupunkien kielioppia kehitti Christopher Alexander kirjassaan A Pattern Language, joka luetteli kaupunkien tyypillisiä hahmoja ja rakennuspalikoita.
Mikoleit ja Pürckhauer (M&P) jatkavat Jabosin ja Alexanderin jalanjäljissä. M&P tutkivat kirjassaan Sohoa, pientä mutta tiiviisti asutettua ja nykyisin (ainakin ennen koronaa) kaupunginosaa, New Yorkin kaupungissa, Manhattanin eteläosassa.
Soho on kirjan mukaan muuttunut historiansa aika monta kertaa. Rakennukset on alunperin rakennettu keskiluokan asunnoiksi ja heitä palvelevien putiikkien, kauppojen ja kulttuurilaitosten tarpeisiin. Sitten keskiluokka muutti pois teollisuuden tieltä, ja Sohosta tuli vähitellen köyhien työläisten ja tekstiiliteollisuuden koti. 1960-luvun alussa kaupunki hääti tekstiiliteollisuuden pois Sohosta, minkä jälkeen alueen valtasivat taiteilijat ja kultuurityöläiset. Nykyisin alue on heidän jäljiltään virkeä kaupan ja kultuurin keskus.
M&P ovat tiivistäneet havaintonsa 100 pieneen huomioon, koodiin. Ne kuvaavat Sohoa ja Sohon kautta mitä tahansa kaupunkia jalankulkijan, katuelämän kautta. Havaintoja ovat muun muassa:
- Ihmiset kulkevat kadun aurinkoista puolta
- Turvallinen ympäristö lisää liiketoiminnan voittoja
- Korkeat vuokrat ovat seurausta menestyneestä liiketoiminnasta
- Jalankulkijoiden määrän kasvu nostaa vuokria
- Kaupan vetävät puoleensa muita kauppoja
- Kaupat houkuttelevat jalankulkijoita kortteleiden sisäosiin
- Jalankulkijat ovat kauppojen mahdollisia asiakkaita
- Jakelupakettiautot tukkivat kadut
- Turistit ja paikalliset käyttävät katutilaa eri aikoihin päivästä
- Kapeilla kaduilla kulkee paljon kävelijöitä, mutta vähän liikennettä.
- Kävelijöillä on aina mielessään määränpää
- Metroasemat ovat kaupunginosien rajoilla
- Taksit korjaavat julkisen liikenteen puutteita
´
Kommentit